Quantcast
Channel: Peggyn pieni punainen keittiö
Viewing all 172 articles
Browse latest View live

Juusto-karpalosuupalat ja paahdetut kastanjat

$
0
0


Kaupallisessa yhteistyössä La Piazza Barbera

Talvikausi on täynnä ihania juhlia, joissa on mukava napostella pieniä suupaloja ja nauttia lasillinen hyvää juotavaa. Juustot, pähkinät ja erilaiset hillot ovat ihan parasta naposteltavaa, mutta pizzakin maistuisi. Eipä hätää! Silloin tehdään helppoja juusto-karpalosuupaloja, jotka saavat rapean pizzapohjan, täytteeksi paljon juustoa ja pähkinöitä. Makea karpalohillo, tuore rosmariinin lehdykkä ja lasillinen punaviiniä kruunaa lopulta koko suupalan.

Juusto-karpalosuupalojen valmistukseen kannattaa käyttää monia eri juustoja, jolloin saa tarjottaviin kivoja pieniä makuvivahteita. Itse käytin mozzarellaa, parmesania ja vuohenjuustoa. Vieraiden ja oman maun mukaan mentiin juustovalikoimissa eli jokaiselle jotakin. Paahdoin vielä ison pussillisen kastanjoita kaveriksi. Paahdettujen kastanjoiden tuoksu on ihana. Se tuo niin jouluisan fiiliksen tuoksullaan kotiin.



Olen iloinen, kun olen vihdoinkin löytänyt itselleni punaviinin, josta en saa kovaa päänsärkyä heti ensimmäisen lasillisen jälkeen. Nyt minäkin voin nautiskella lasillisen viiniä juhlaherkkujen kera. La Piazza Barbera -viinissä on matalampi tanniini- ja histamiinipitoisuus, joka saattavat aiheuttaa päänsärkyä meille herkemmille. Pohjoisitalialainen La Piazza Barbera -punaviini on pehmeän makuista, missä yhdistyy mm. hedelmäinen raikkaus. Viini sopii mielestäni jouluruokien kanssa erinomaisesti, koska sen maku ei ole liian voimakas tai hallitseva. Viini ei jätä jouluruokien "sen seitsemää sorttia"-makuja alleen. Juusto-karpalosuupalat ja paahdetut kastanjat olivat oiva makupari viinille, siitä huolimatta, että yhdistelmässä oli makeaa, kirpeää ja hapanta samanaikaisesti.

Odotan niin paljon joulua ja muutamaa vapaa päivää. Jouluna laitetaan pöytä koreaksi ja kutsutaan ystävät sekä sukulaiset pöytään. Olen päättänyt olla stressaamatta ja nauttia pienen pienistä asioista. Joulupukille sellaisia terveisiä, että olen yrittänyt olla kiltti koko vuoden. Tervetuloa siis meille, pöydässä on vielä pukin verran tilaa!


Karpalohillo

6 dl karpaloita (pakaste)
2 rkl vettä
4 dl hillosokeria
1 kanelitanko
1 tähtianis

Mittaa karpalot ja vesi kattilaan. Sekoita, kunnes karpalot on sulaneet.
Lisää hillosokeri ja mausteet. Keitä hilloa keskilämmöllä noin 15 minuuttia.
Ota kanelitanko ja tähtianis lusikalla pois hillosta.
Purkista hillo puhtaisiin ja kuumennettuihin lasipurkkeihin.
Laita kansi päälle ja säilytä hillo viileässä.


Pizzapohja (valmista 4 pientä pizzaa, noin 24 palaa)

2 dl vettä
25 g tuorehiivaa
1/2 tl suolaa
2 rkl öljyä
5 dl durumjauhoja

Lämmitä vesi kulhossa kädenlämpöiseksi ja liuota sen jälkeen hiiva veteen.
Lisää joukkoon suola, öljy ja jauhot. Sekoita taikina ja vaivaa hetki.
Kohota taikinaa liinan alla vedottomassa paikassa noin puoli tuntia.
Kauli pizzat leivinpaperin päällä muotoonsa. Jätä taikina noin 1/2 cm korkuiseksi.
Siivuta taikina pizzaleikkurilla paloiksi ja täytä.

Täyte (24 palaa)

150 g mozzarellaa viipaleina (8 siivulle)
150 g vuohenjuustoa viipaleina (8 siivulle)
2 dl parmesanjuustoa raastettuna (8 siivulle)
1/2 dl pistaasipähkinöitä
1/2 dl pekaanipähkinöitä
1 dl karpalohilloa

Viipaloi ja raasta juustot. Täytä pizzapalat juustolla.
Annostele noin 1rkl hilloa päälle ja koristele lopuksi siivu pähkonöillä.
Paista uunissa 250 asteessa noin 5 minuuttia. Nosta suupalat uunista ja tarjoile lämpimänä.


Paahdetut kastanjat

noin 800 g kastanjoita

Pese ja kuivaa kastanjat. Laita litteä puoli leikkuulautaa vasten.
Leikkaa terävällä veitsellä ristiviilto pyöreään puoleen.
Nosta kastanjat uunivuokaan. Paahda kastanjoita noin 30 minuuttia 200 asteessa.
Nosta kastanjat uunista ja tarjoile lämpimänä, silloin myös kuori irtoaa kastanjasta helpommin.


La Piazza Barbera/ Alko

*Viinipullo 9,99 € 0,75l  *
Hanapakkaus 32,90 € 3l

Kommentit, jotka liittyvät ruokaan ovat tervetulleita. Alkoholia koskevat kommentit ovat kiellettyjä, Valviran ohjeistuksen vuoksi.

Joulukinkun kuorrutus

$
0
0


Meidän perheessä joulukinkku on saanut joka joulu  hyvin perinteisen sinappihunnun ylleen. Koristeita on vaihdeltu emännän mielen mukaan neilikoista punaisiin omenoihin. Tänä vuonna tein pikkujouluihin hieman erilaisen kuorrutteen perinteistä poiketen. Halusin suolaisen makeaa ja jotain raikasta samalla kertaa. Persimonista on tullut yksi talven lemiphedelmistäni ja niin persimon päätyi joulukinkun kaveriksi. Sivelin kinkun ensin aprikoosimarmeladilla, johon lisäsin sinappijauhetta ja fariinisokeria. Päälle asettelin ohuita persimonin viipaleita, jotka kiinnitin neilikoilla. Persimonien päälle ripottelon rosmariinia ja granaatinomenan siemeniä. Hedelmäinen joulukinkun kuorrutuus oli todella onnistunut ja persimon maistui erinomaiselta kinkun kanssa.

Joulukinkun kuorrutus

3 persimonia
200 g aprikoosimarmeladia
2 rkl fariinisokeria
2 tl sinappijauhetta
1 rkl kokonaisia neilikoita

Poista kypsennetystä joulukinkusta kamara ja ylimääräinen rasva.
Pese ja viipaloi persimon. Sekoita sokeri, marmeladi ja sinappijauhe keskenään.
Sivele kinkku marmeladilla. Asettele persimonin viipaleet kinkulle ja kiinnitä neilikalla.
Paista uunissa 220 asteessa noin 15 minuuttia.

Koristeeksi 

tuoretta rosmariinia
granaatinomenan siemeniä.

Koristele lopuksi rosmariinilla ja granaatinomenan siemenillä.




Tänä vuonna on upea mahdollisuus osallistua #kinkkutemppu-kampanjaan ja kierrättää kinkun paistinrasva. Paistinrasvasta valmistetaan jouludieseliä ja siitä saadut varat lahjoitetaan lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen. Kurkkaa Instagram-tililleni ja storyyn, ota haaste vastaan!

Joulun nyhtöpossu

$
0
0



Näin joulun aikaan pitkään haudutetut pataruoat ovat omiaan kiireiden keskellä. Ruoka valmistuu melkein kuin itsestään. Ei tarvi kuin hieman lisätä mausteita, liha uuniin ja lopulta nyhtöpuuhiin. Tällä kertaa uuninssa valmistui jouluinen nyhtöpossu, joka sai makua omenasoseesta, sinapista, oluesta ja joulun mausteista. Joulun nyhtöpossu oli aivan mielettömän hyvää joululimpun päällä.

Ei enää montaa yötä jouluun! Niin se joulu vaan tulla jolkuttaa lähemmäski. Vieläkö kaikilla on stressitön fiilis? Minua itseäni alkaa jo huolestuttamaan tämä minun liian rento olo! Yleensä viimeistään tähän aikaan olen stressin ympäröimä ja nyt sitä ei näy, eikä kuulu. Täällä sitä sitten jo murehditaan stressitöntä olotilaa ja syödään nyhtölimppua. Hommia olisi vaikka kuinka, mutta olen päättänyt ottaa huikean loppukirin, enkä siivoa komeroita! Tervetuloa rento joulu.


Joulun nyhtöpossu resepti

1 1/2 kg possun lapaa

Liemi

2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
4 dl tummaa olutta
1/2 dl omenasosetta
1/2 dl siirappia
1 rkl Dijon sinappia
1 kanelitanko
1 tähtianis
4 kokonaista neilikkaa
1 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
2 tl suolaa
mustapippuria oman maun mukaan

Kuori ja leikkaa sipulit kahtia. Kuori ja raasta inkivääri.
Sekoita olut, omenasose, siirappi ja sinappi keskenää kulhossa.
Asettele possun lapa pataan ja kaada liemi päälle. Lisää mausteet, inkivääri ja sipulit pataan.
Hauduta lihaa kannen alla 100 asteessa noin 4-5 tuntia, lihapalan koosta riippuen.
Nosta pata uunista. Ota liha pois padasta ja siiviloi liemi.
Säästä paistolientä noin 3 dl. Anna lihan hieman jäähtyä ja poista näkyvä rasva lihan pinnasta.
Laita liha takaisin pataan. Nyhdä liha haarukoilla pieneksi.
Sekoita liemeen  lisää omenasosetta, sinappia, siirappia ja chipotlea.
Kaada mausteliemi pataan ja anna hautua noin puoli tuntia. Tarjoile ja nauti.

Loppuliemen saostus

2-3 dl lientä
2 rk omenasosetta
2 rk sinappia
1 rkl siirapia
1 rk makea chipotle salsaa

Koristele

1/2 dl granaattiomenan siemeniä


Rapeat bataattisipsit

$
0
0

Ihanan rapeat bataattisipsit ovat mukavia rouskoteltavia illanistujaisissa tai vaikkapa leffaillan naposteltavina. Bataatin makeus sekä mausteiden suolaisuus ovat yhdessä herkullinen kombo. Bataattisipsien kaverina maistuu helppo ranskankermadippi. Sipsit ovat myös erinoimaisia muun ruoan lisukkeena. Sipsejä voi laittaa esim. salaattiin, keiton päälle tai hampurilaisen kylkeen.

Itse meinaan rouskutella bataattisipsit joululeffoja katsellessa, tosin nämä sipsit taitavat mennä parempii suihin jo ennen alkutekstityksiä. Sen verran väkeni tunnen. Jos innostuit sipseistä, kokeile myös itse tehtyjä punajuurisipsejä tai vaikka molempia yhdessä. Ja nyt leffa pyörimään.....



Rapeat bataattisipsit (pieni kulhollinen)

1 bataatti
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl limen mehua
1/2 tl chilijauhetta
1/4 tl mustapippuria
muutama reilu rouhaisu merisuolaa

Pese ja kuivaa bataatti. Ota ohuita siivuja esim. juustohöylällä.
Asettele bataatin viipaleet leivinpaperille, niin ettei ne koske toisiaan.
Anna viipaleiden kuivahtaa leivinpaperilla yön yli.
Sekoita oliiviöljy, limen mehu ja mausteet isossa kulhossa.
Lisää bataatin viipaleet kulhoon ja sekoita varoen öljy tasaisesti bataatteihin.
Asettele viipaleet uudelleen leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle.
Valmista bataattisipsit uunissa 150 asteessa noin 25 minuuttia, kerran kääntäen.
Tarjoile sellaisinaan tai dippaile kastikkeeseen.



Uudenvuoden brunssi

$
0
0

Kaupallisessa yhteistyössä K-ruoan kanssa.

Rakastan pitkäksi venyviä brunsseja. Brunssi on hetki, jolloin saan viettää perheen kanssa kiireetöntä aikaa ja herkutella pöydän ääressä.  Meidän brunssilla jokainen saa valita oman lempparinsa, mikä sitten valmistetaan brunssipöytään. Brunssiin valitaan yleensä suolaisia, makeita, kepeitä ja vähän tuhdimpia herkkuja. Juomaksi teetä, kahvia, mehua ja smootheita.

Uudenvuoden brunssi on tullut meillä jo perinteeksi ja silloin pöytään laitetaan hieman juhlavampaa sorttia. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tarjottavat olisivat paljon työläämpiä valmistaa tai että, viettäisin keittiössä koko yön. Ehei, meidän herkut valmistuu nopeasti ja näin pysyy se juhlatunnelmakin katossa. Tässä siis vinkit helppoon ja juhlavaan uudenvuoden brunssiin. Katso myös uusin videoni, miten helposti perunaletut valmistuu.




Uuden vuoden brunssi (4-6 hengelle)

mimosa
tyrnimarjasmoothieshotti
dippileipätikut ja tulinen kananmuna
perunaletut ja smetanatäyte
broileri-couscoussalaatti
suklaasarvet
uunihedelmät ja suolakaramelli
juustotarjotin ja hilloja

Mimosa ja tyrnimarjasmoothieshotti

Uusivuosi aloitetaan alkoholittomalla juhlamaljalla, mimosalla. Mimosa saa makua raikkaasta omenasta ja päärynästä. Potkua päivään taas antaa raikas vitaiinipommi eli tyrnimarjasmoothieshotti!


Mimosa resepti

5 dl Pirkka Hiilihapollinen omenanmakuinen vesi 
4 dl päärynämehua
1 vihreä omena
sitruunamelissan lehtiä

Sekoita kaikki keskenään ja annostele laseihin jäiden kera.

Tyrnimarjasmoothieshotit resepti

1/2 dl Pirkka tyrni (pakaste)
4 dl maustamatonta jogurttia
1 tl vaniliinisokeria
1 rkl hunajaa

Laita kaikki raaka-aineet blenderiin, surauta smoothie sileäksi ja kaada lasiin.

Dippileipätikut ja tulinen kananmuna

Hauskat dillileipätikut ja tulinen kananmuna on kulkeutunut meille Walesin tikrun synnyinmaasta. Briteissä niitä kutsutaan nimellä dippy eggs and soldiers.


Dippileipätikut ja tulinen kananmuna resepti

5 palaa paahtoleipää
5 löysäksi keitettyä kananmunaa
2 rkl chipotle salsaa

Keitä kananmunat löysäksi. Paahda tai paista paahtoleipä.
Leikkaa paahtoleivästä pitkiä tikkuja. Leikkaa kananmunasta hattu pois.
Annostele kananmunan päälle 1 tl chipotle salsaa. Dippaile leipätikuilla kananmunan sisustaa.

Perunaletut ja broileri-couscoussalaatti

Maukkaat suolaiset perunaletut, joihin tulee smetanaa, punasipulia ja mätiä, bongasin K-ruoka Joulu-lehdestä. Onneksi bongasin, nimittäin nämä perunaletut maistui koko perheelle. Lapset jättivät pääliset pois ja me aikuiset taas söimme niitä lapsienkin edestä. Nimimerkillä, smetana-fani! Ruokaisa broileri-couscoussalaatti pääsi myös brunssipöytään, koska se vaan on niin hyvää!


Perunaletut reseptin löydät K-ruoka sivuilta ja K-ruoka Joulu-lehdestä.


Broileri-couscoussalaatti resepti 

500 g Pirkka broilerin fileepihvi

Marinadi

1/2 dl soijaa
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl ruokosokeria
1/2 limen mehu
1 valkosipulin kynsi raastettuna
1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
1/2 tl chilijauhetta

Salaatti
1/2 pss Pirkka Provencen salaattisekoitus
4 dl valmista kypsää täysjyväcouscousta
1 paprika
150 g kirsikkatomaatteja
2 kevätsipulia varsineen
muutama rouhaisu mustapippuria.

Valmista marinadi ja marinoi broileria noin tunnin verran  jääkaapissa.
Kuivaa ylimääräinen marinadi talouspaperilla broilerin pinnasta. Paista broileri pannulla kypsäksi. 
Valmista couscous paketin ohjeiden mukaan.
Halkaise pesty paprika ja poista siemenet. Viipaloi pieneksi. Pese ja silppua kevätsipuli. 
Sekoita couscous, kevätsipuli ja paprika kulhossa. Mausta ja siirrä kaikki tarjoilukulhoon. 
Leikkaa broileri viipaleiksi. Nosta broileri kauniisti päälle ja tarjoile.

Suklaasarvet

Sitten päästään siihen makeaan, joka onkin meidän perheen herkkuhermanneiden mieleen. Nimittäin superhelpot suklaasarvet vie ihan kielen mennessään! Suklaasarvet voi myös tehdä etukäteen ja halutessa pakastaa. Koristelu kannattaa silloin tehdä juuri ennen pöytään laittoa.


Suklaasarvet resepti

60 g voita
2 dl ranskankermaa
3 1/2 dl vehnäjauhoa
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniliinisokeria
1/4 tl suolaa

Mittaa kuivat-aineet kulhoon. Sulata voi. Sekoita kaikki aineet keskenään.
Puolita taikina kahteen osaan. Kauli taikinasta pyöreä ympyrä leivinpaperin päällä.
Leikkaa taikina kahdeksaan osaan. Täytä leveämpi osa levitteellä.
Rullaa taikina paksuimmasta osasta sarviksi. Voitele pinta kananmunalla.
Paista uunipellillä noin 10 minuuttia, kunnes suklaasarvet saavat kauniin sävyn.
Anna sarvien jäähtyä. Koristele sulaneella suklaalla ja tomusokerilla.

Täyte ja koristelu

1 dl Pirkka hasselpähkinä-kaakaolevite (täyte)
6 palaa Pirkka tumma suklaata (koristus)
1 rkl tomusokeria (koristus)

Uunihedelmät ja suolakaramelli

Hieman kepeämpää herkkua brunssipöytään toi helpot uunihedelmät. Uunihedelmän kruunasi aivan mielettömän herkullinen suolakaramelli! 

Täältä löydät reseptin herkulliseen suolakaramelliin!


Uunihedelmät ja suolakaramelli

2 omenaa
2 persimonia
2 appelsiinia
2 päärynää
1 dl granaatinomenan siemeniä
1 tl kanelia
1 tl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Pese kaikki hedelmät. Halkaise omenat ja päärynät. Poista siemenet.
Poista persimonista kova kanta. Kuutioi kaikki hedelmät reiluiski paloiksi.
Asettele uunivuokaan ja ripottele mausteet päälle.
Nosta uuniin 220 asteeseen 15 minuutiksi. Tarjoile suolakaramellin kanssa.

Juustotarjotin ja hillot

Minun toiveeni oli saada vähän niinkuin jälkkäriksi juustoja sekä makeita hilloja brunssipöytään. Pitäähän sitä vielä makean päälle saada se viimeinen suolapala syötyä. K-juustomestarin juustoista löytyy laaja valikoima hyviä juustoja. Kaveriksi juustotarjottimelle vielä Pirkka Parhaat viikuna ja Pirkka Parhaat kirsikkahilloa.



Juustotarjotin ja hilloja

K-Juustomestarin Stilton
K-Juustomestarin Vuohenjuusto
K-Juustomestarin Savujuusto
K-Juustomestarin Manchego
K-Juustomestarin Cheddar

Pirkka Parhaat Kirsikkahillo
Pirkka Parhaat Viikunahillo

Lisää vinkkejä juhlapöytään löydät K-ruoka uusivuosi sivuilta!

Oikein ihanaa ja hyvää uutta vuotta 2017!

-Peggy-


Paahdetut perunat ja perunaruokien top 5

$
0
0

Potuttaako? Ei hätää, niin minuakin. Peruna on yksi ruokapöydän suosikeistani, koska siitä saa loihdittua vaikka mitä ja vieläpä edullisesti. Paahdetut perunat vie ykköspaikan, muttei hasselbackan perunat, cheddar-juustoperunat, maukkaat valkosipuliperunatjuusto-röstiperunat tai kesän maukas perunasalaatti kovin kauas ykkösestä jää jälkeen. Siinä onkin minun top 5 perunaruokaa tai oikeastaan jo top 6. Perunasta saa helpolla hyvää, kunhan muistaa valita perunalajikkeen oikein. Nyt ei muuta kuin pottuilemaan oikein kunnolla ja muistakaahan ilahduttaa potuilla myös lähipiiriä.


Paahdetut perunat

Ihanan rapeat paahdetut perunat hurmasivat maullaan minut tasan 20 vuotta sitten. Istuin anoppini ruokapöydässä ensi kertaa nauttien lautaseltani valtavaa sunday dinner annosta ja päällimmäisenä lautasella keikkui paahdetut perunat.  Se oli rakkautta ensi silmäyksellä niin paahdettuihin perunoihin kuin Walesin tiikerin komistukseeni. Siitä asti olen anopin neuvoilla tehnyt paahdettuja perunoita (roast potatoes) meidän ruokapöytään. Valmistus on aika helppoa. Täydellisten paahdettujen perunoiden salaisuus on esikypsetys, voi/rasva, mausteet ja uunin lämpö. Pienin niksein saa täydellisiä perunoita ruokapöytään.

Paahdetut perunat

2 kg yleisperunoita tai siikli (pieniä tai keskikokoisia)
50 g voita
suolaa ja mustapippuria
8 valkosipulin kynttä
2 oksaa tuoretta rosmariinia
1 rkl punaviinietikkaa
1/2 dl oliiviöljyä

Kuori perunat ja huuhtele sen jälkeen haalean veden alla.
Kiehauta kattilassa suolalla maustetussa vedessä noin 5 minuuttia.
Kaada perunat siivilään. Anna perunoiden jäähtyä noin 5 minuuttia ja kaada takaisin kattilaan.
Sulata voi ja kaada perunoiden päälle. Mausta oman maun mukaan suolalla ja pippurilla.
Sekoita hyvin, jotta voi ja mausteet menevät tasaisesti perunoihin. Kaada perunat uunivuokaan.
Paahda perunoita uunin keskitasolla 200 asteessa noin 40 minuuttia.
Valmista marinadi. Silppua rosmariinin lehdet hienoksi.
Hiero valkosipulin kynsiä käsissä, niin että ylimääräinen kuori irtoaa.
Sekoita oliiviöljy, punaviinietikka, rosmariini ja valkosipulin kynnen keskenään.
Ota vuoka uunista, painele haarukalla kevyesti perunoita ja kaada marinadi päälle.
Jatka paahtamista noin 20 minuuttia. Tarjoile lämpimänä.

Perunaruokien TOP 5, paahdettuja perunoita unohtamatta! Löysitkö listalta oman suosikkisi? Jos et, vinkkaa minulle sen sun paras potturuoka! Perunavinkkejä ei voi olla koskaan liikaa....

hasselbackan perunat


cheddar-juustoperunat


maukkaat valkosipuliperunat


juusto-röstiperunat 


kesän maukas perunasalaatti



Miniburgerit eli broilerburgerit pekonilla

$
0
0

Hampurilaiset on suurta herkkuani ja tunnustan, viikonlopun paheeni tai siis yksi niistä monista. Jos hampurilaisia nyt voi paheeksi laskea. Tällä kertaa valmistin minihampurilaisia eli broilerburgereita pekonilla. Miniburgereita on mukava mutustella, kun ne mahtuu suuhun "melkein" yhdellä suupalalla ja ne on vieläpä aikas södejä! Broilerburgerit sopii hyvin myös lastenjuhliin, kekkereille ja illanistujaisiin. Sämpylät, pihvit ja avokadotäytteen voi valmistaa jo hieman aiemmin päivällä ja juuri ennen tarjoilua paistaa pekonin sekä täyttää burgerit.

Pyöräytin luottoreseptilläni superhelpot buttysämpylät burgereihin. Jos miniburgerit ei innosta ja potee suden nälkään, reseptit on helposti muutettavissa muutamaksi suureksi hamppariksi samoilla herkkutäytteillä. Minihampurilaiset saivat kaverikseen broileria, pekonia, täyteläistä avokadotäytettä ja tujauksen ketsuppia. Uunissa valmistettut ranskikset kruunasi aterian! Ja nyt hopsista hoi, viikonlopun viettoon.




Broilerburger pekonilla (noin 12 burgeria)

150 g hyvää pekoni fileetä leikattuna kahtia
400 g broilerin jauhelihaa
1 pieni sipuli raastettuna
2 valkosipulinkynttä
1 tl paprikajauhetta
1/2 tl savupaprikaa
1 tl suolaa
muutama rouhaisu mustapippuria myllystä
tilkka öljyä pihvien muotoiluun

Kuori ja raasta sipulit. Sekoita kaikki aineet keskenään ja muotoile pihvejä öljyllä kostutetuin sormin. Kuumenna paistinpannu ja paista pekoni rapeaksi. Vähennä pannun lämpötilaa.
Paista pihvit paistinpannulla keskilämmössä molemmin puolin kypsiksi.
Täytä burger pihvillä, avokadososeella, ketsupilla ja pekonilla.


Avokadotäyte (noin 12 burgeriin)

2 kpl avokadoa
1/2 limen mehua
50 g tomaattia
ripaus suolaa ja mustapippuria

Halkaise avokadot, poista kivi ja kaiverra avokadon liha lusikkaa apuna käyttäen.
Hienonna avokado haarukalla. Pese ja kuutioi tomaatti pieneksi.
Purista limen mehu joukkoon ja sekoita kaikki aineet keskenään.

Minibuttysämpylät (16kpl)

3 dl maitoa
11 g kuivahiivaa (1 pss)
7 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl sokeria
1 tl suolaa
15 g voisulaa
1 kananmuna voiteluun

Lämmitä maito +42 asteiseksi. Lisää maidon joukkoon hiiva ja sokeri. Anna levätä 10 minuuttia.
Mittaa sillä aikaa kuiva-aineet ja sekoita ne keskenään. Lisää puolet nesteeseen hyvin sekoittaen.
Kaada voisula ja loput jauhoista kulhoon. Vaivaa taikina hyvin, jaa 16 osaan ja pyöritä sämpyläksi.
Laita sämpylät leivinpaperilla suojatun uunipellin päälle. Peitä liinalla ja kohota tunti.
Voitele sämpylät kevyesti vatkatulla munalla ja laita uuniin 225-asteeseen, noin 10 minuutiksi.


FISH AND CHIPS

$
0
0

Pieni ikävä ja lomakuume alkaa taas kalvamaan Walesin suuntaan. Matkamme britteihin alkaa yleensä aina isolla  fish n`chips annoksella. Parhaan annoksen olen syönyt anoppilassa, sillä anoppi osaa tehdä todella maistuvan fish and chips annoksen. Hyvän annoksen salaisuus on tuoreet raaka-aineet ja tietysti se ruoan friteeraus! Briteissä annokseen käytetän useimmiten turskaa, koljaa tai punakampelaa. Hyvän laatuista perunaa ja kyytipojaksi vielä vihreää haluaville muusattuja herneitä, sitruunan lohkoja, etikkaa, majoneesia ja erilaisia kastikkeita. Fish and chips annos tarjotaan perinteisesti sanomalehteen tai paperiin käärittynä. Fish and chips on vienyt sydämeni. Se jos mikään on täydellistä lohturuokaa.


Huomaan, että joka vuosi tähän aikaan kaipaan lomalle. Selailen netistä halpoja lentoja, räätälöityjä matkoja, omatoimimatkoja ja ihan kaikkea, mikä liittyy matkusteluun. Suurperheen kanssa matkailu vaan on niin törkeän kallista, vaikka olisi kuinka halpalennot tai viimehetken tarjous. Taas tänään lohduttaudun viime vuoden lomakuviin, ja lohturuokaan. Meillä kaikilla oli reissussa niin mukavaa. Oi, jospa saisin olla taas mukana. Aurinkoa ja hyvää mieltä, kaikkea mitä kaipaisin nyt! Onneksi nojatuolimatkailu ja muistot ovat ilmaista!

Fish and Chips

(Anopin nikseillä)

Ohje 4-6 hengelle, nälästä riippuen.

600 g turskaa (vaaleaa kalaa, noin 4-6 palaa)
2 dl vehnäjauhoja
2 dl olutta
2 munan valkuaista
1 tl suolaa
mustapippuria
noin 2-3 l öljyä

vehnäjauhoja leivitykseen

1,2 kg kuorittuja yleisperunoita sormen paksuisiksi chipseiksi.
sormisuolaa

Sekoita vehnäjauhot, mausteet ja olut keskenää.
Vatkaa kevyesti valkuaiset, lisää joukkoon ja sekoita hyvin.
Laita hetkeksi jääkaappiin ja siirry perunoiden kimppuun.

Kuori ja viipaloi perunat sormen paksuisiksi chipseiksi.
Vuoraa talouspaperilla suuri uunipelti. Kuumenna kattilassa öljy
Esipaista perunat 150 asteessa  noin 4 minuuttia, älä ruskista.
Ota reikäkauhalla perunat öljystä talouspaperin päälle. Kuumenna öljy noin 180-190 asteeseen.
Painele kalan palat vehnäjauhoon molemmin puolin. Kasta sen jälkeen kalat taikinaan.
Kypsennä kuumassa öljyssä, kunnes saavat kauniin kullan ruskean värin.
Nosta reikäkauhalla talouspaperin päälle kalapalat odottamaan.
Paista perunat uudelleen, kunnes saavat väriä pintaan. Mausta sormisuolalla.
Tarjoile esim. sitruunan, viski-chilimajoneesin sekä viinietikan kanssa.


Viski-chilimajoneesi

2 keltuaista
1 tl Dijon sinappia
2 dl rypsiöljyä
1 punainen chili
1/2 tl chilijauhetta
1 tl paprikajauhetta
1/2 tl suolaa
1/2 tl sokeria
mustapippuria myllystä
1 rkl sitruunaa
2 rkl viskiä

Halkaise chili, poista siemenet ja pienennä hienoksi.
Sekoita keltuaiset sekä sinappi keskenään voimakkaasti vatkaten.
Lisää ohuena nauhana öljyä, samalla sekoittaen.
Sekoita voimakkaasti kunnes majoneesi paksuuntuu. Lisää mausteet, sitruunanmehu sekä viski.
Nosta hetkeksi kylmään ja tarjoile. Majoneesi on parhaimmillaan vain muutaman päivän.



Poke kulho

$
0
0


Kaupallisessa yhteistyössä K-ruoan kanssa.

K-Ruoka haastoi meidät yhteistyöbloggaajat ideoimaan uuden K-Ruoka-lehden pohjalta kasviskeskiviikon maistuvia annoksia. Haaste oli mieleinen, koska meidän perheessä on lisätty kasvisruokapäiviä muutenkin jokaiseen viikkoon. Haasteen otti vastaan myös Kaikki äitini reseptit-blogin Nanna, joka loihti pöytään aina vaan parempaa kasvisruokaa eli huikeat kasvisherkut, joita ei kannata myöskään missata.

Ihastuin Havajilaiseen ruokaan muutama vuosi sitten, kun järjestin havajilaiset teemajuhlat. Sieltä on rantautunut myös trendikkäät ja supersuositut poke bowl eli poke kulhot ympäri maailmaa. Kun ensimmäisen kerran kuulin sanan poke kulho, luulin että Pokemon Go peli on nyt valloittanut ruoka-astiatkin. Poke kulho ei kuitenkaan tarkoittanut pikkuöppiäisten värittävää posliinisekamelskaa vaan herkullista Havajilta alunperin kotoisin olevaa ruokaa. Poke bowl eli poke kulhossa yhdistyvät erilaiset mielenkiintoiset tekstuurit, kauniit värit, kylmät ja lämpimät ruoat sekä ihana makujen kirjo. Useimmiten kulhossa on mm. tuoretta laadukasta raakaa kalaa kuutioituna, riisiä, avokadoa, sipulia, seesaminsiemeniä, erilaisia kastikkeita ja marinadeja. Paras kulho tulee taatusti silloin, kun kulhoonn käyttää tuoreita raaka-aineita, sesongin tuotteita ja tietysti niitä omia lempimakujaan.



Yleisimmin poke kulhossa on kalaa, mutta kasvisvaihtoehdotkin ovat tulleet varsin suosituiksi. Itse inspiroiduin kokeilemaan minulle tuntemattomampaa tofua omassa kulhossani ja täytyy myöntää, että yllätys oli moinen. Marinoin tofun etukäteen ja paistoin sen jälkeen sen pannulla. Maku oli todella positiivisen herkku! Havajilaistyyppinen marinadi sopi tofulle erinomaisesti ja itse asiassa tofu loppui kesken. Tässä tuli taas opittua, että uusia makuja kannattaa kokeilla ainakin kerran. Uusista asioista voi innostua muutamaankin kertaan. Tofun kaveriksi pääsi kookosriisi. Kookosriisi on pehmeän täyteläisen makuista, joten se sopii mausteisen ruoan kanssa mainiosti. Koko komeuden kruunasi majoneesikastike, joka sai makua ananasmehusta ja valkosipulista. Lisää vinkkejä ja reseptejä poke kulhon tekemisestä löydät K-ruoan sivulta.


Poke kulho kahdelle

2 avokadoa
1 mango
4 retiisiä
1/2 kurkku
1 tlk härkäpapuja (n.260g)
1 kevätsipulin varsi
50 g minikirsikkatomaatteja
3 dl kookosriisiä
1 rkl seesaminsiemeniä  (mustia/vaaleita)

Halkaise avokado, poista kivi ja poista sisusta. Viipaloi avokado. Viipaloi pestyt retiisit.
Halkaise mango, poista kivi ja ota kuori pois. Kuutioi hedelmän liha reiluiksi paloiksi.
Pese kurkku ja ota juustohöylällä pitkiä siivuja. Kieputa kurkut kukan malliin.
Pese, kuivaa ja kuutio tomaatit. Silppua pesty kevätsipuli. Valuta härkäpavut siivilässä.
Annostele kulhon pohjalle riisi ja lado riisin päälle kaikki muut raaka-aineet.
Koristele kevätsipulilla ja seesaminsiemenillä. Ripottele lopuksi kastiketta päälle. Tarjoile!

Marinadi 

250 g tofua
1/2 dl soijaa
1 tl ruokosokeria
1 rkl paahdettua seesaminöljyä
2 tl tulista chilikasiketta
1 yksikyntinen valkosipuli
1 tl raastettua tuoretta inkivääriä

Paloittele tofu kuutioiksi. Kuori valkosipuli ja inkivääri. Raasta ne kulhoon.
Mittaa kaikki muut mausteet joukkoon ja lisää lopuksi tofu. Sekoita hyvin.
Anna tofun marinoitua noin 2 tuntia. Paista rapeaksi kuumalla pannulla.
Annostele lämpimät tofut kulhoon.

Kastike

1 dl majoneesia
4 rkl ananasmehua
1 valkosipulinkynsi murskattuna
mustapippuria myllystä rouhaisu

Sekoita kaikki aineet keskenään ja ripottele kastiletta poke kulhossa olleiden raaka-aineiden päälle.


Tammi-helmikuun K-ruoan kotikeittiössä-haasteena on valmistaa oma pokebowl. Voit osallistu kisaan 28.2. mennessä  jakamalla Instagramissa kuva valmistamastasi reseptistä hashtagilla #kotikeittiössä ja @kruoka. Kaikkien kilpailuun osallistujien kesken arvotaan 6.3.2017 mennessä yksi 50 euron arvoinen lahjakortti K-ruokakauppaan.




Bataattikeitto

$
0
0

Bataattikeitto on yksi suosikkikeitoistani, sen makueuden ja samettisen pehmeän koostumuksen vuoksi. Keiton kaunis väri  tuo ruokapöytään kuin auringon kylään ja sitä aurinkoa ainakin kaipaan, kun katson tällä hetkellä ulos ikkunasta synkeää säätä. Bataattikeiton valmistus ei ole aikaa vievää, joten arkenakin sen ehtii tekemään tuossa tuokiossa. Bataattikeitto sopii silti mielestäni hyvin arkikeitosta juhlaankin. Jos kaapista sattuu löytymään vielä valkoviiniä, loraus viiniä sekaan ja bataattikeittoon saa uudenlaista syvyyttä sekä aromia makuunsa.

Keittopäivänä meidän perheessä syödään usein tuoreita sämpylöitä tai pannaria jälkiruoaksi, jottei nälkä yllätä heti tunnin päästä. Keitto kun tahtoo olla sen verran kevyttä, että jotain kyytipoikaa pitää saada.


Bataattikeitto

1 l vettä
1 kasvisliemikuutio
1 bataatti (noin 700g)
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
5 porkkanaa
1 dl ruokakermaa
(1 dl valkoviiniä)
1 tl suolaa
2 rkl makeaa, mietoa chilikastiketta
ripaus timjamia

Kuori ja paloittele sipuli, porkkanat ja bataatti.
Laita kasvikset kiehuvaan kasvisliemiveteen. Hauduta 30 minuuttia, kunnes kasvikset ovat kypsiä. Soseuta sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa sileäksi.
Lisää kerma ja kuumenna keitto uudelleen. Mausta suolalla, chilikastikkeella ja timjamilla.

Koristele

Koristele keitto esim. krutongeilla, kurpitsansiemenillä, yrteillä, ranskankermalla tai maustamattomalla jogurtilla.




Helpotusta arkeen, Sannan ruokakassi + alennuskoodi

$
0
0

Monesti arjen vauhdissa toivoisin, ettei työpäivän jälkeen tarvisi enää lähteä kauppaan. Lapsiperheessä varsinkin sen kauppaan menevän ajan haluaisi ennemmin viettää lasten kanssa kotona kuin kaupassa lapsien kanssa. Olen jo muutaman kerran harmitellut, kun meidän asuinalueella ei ole tarjolla ruokakassipalvelua. Viimeistään silloin, kun lapset ovat sairastuneet ja olen ollut viikolla lasten kanssa yksin, Tikrun reissatessa työmatkoillaan. Ruokakassipalvelu olisi ollut enemmän kuin tervetullut meille.

Vihdoinkin toiveestani tuli totta, kun Sannan ruokakassi tuli meidänkin huudeille. Nyt ruokakassipalvelu toimii siis Tampereella ja Lempäälässäkin, (jee) pääkaupunkiseudulla ja sen lähialueilla, Turussa ja Lahdessa. Palvelu on tulossa myöhemmin vielä Vaasaan ja Jyväskylään. Olin tosi iloinen, kun sain tehdä yhteistyötä Sannan ruokakassin kanssa ja heittäytyä seikkailumielellä jonkun toisen suunnittelemaan ruokalistaan. Arvatkaapas miten meidän ruokaviikko 1 meni?


Sannan ruokakassi

Ruokakasseja on räätälöity moneen tarpeeseen. On Pikakassi, Perhekassi, Perhekassi Gluteeniton ja Hedelmäkassi. Tilaaja saa valita kassin oman tarpeensa mukaan ja joko 3 tai 5 illallista. Hinnat vaihtelevat ruokakassin koon mukaan. Sannan ruokakassi sivustolta näkee tulevien viikkojen ruokalistan etukäteen, jotta asiakas tietää mitä on tarjolla. Ruokakassi tuodaan ovelle saakka maanantai-iltaisin. Jos ei ole juuri siihen aikaan kotona, kassi jätetään oven taakse odottelemaan.


Meidän ruokakassi

Sain hyvissä ajoin viestin kellonajasta, milloin ruokakassi saapuisi ovelleni. Ruokakassi saapui sovittuun aikaan. Meidän suurperheelle tuli perhekassi, jossa oli 5 illallista sekä hedelmäkassi. Ruokakassin sisältä löytyi selkeä reseptivihko seka paljon erilaisia tuotteita. Ruokakassissa oli mm. luomu naudan jauhelihaa, maalaiskanaa, turskaa, maitotuotteita, pastaa, maustepussi, näkkileipää, vihanneksia ja juureksia. Yrtit, salaatit, liha ja moni muukin tuote oli kotimaisia sekä tuoretta. Sannan ruokakassi painottaa kotimaisuuteen, luomuun ja sesongin raaka-aineisiin. Peukku sille!


Hedelmäkassi

Hedelmäkassi oli meidän perheessa hyvä valinta, koska meillä syödään hedelmiä niin paljon välipaloina. Hedelmäkassista oli neljää eri hedelmää esim. 10 kotimaista omenaa, 4 päärynää, pussillinen satsumia ja suuri hunajameloni. Hedelmäkassille tuli hintaa 15€. Paljon muuta ei sitten tarvinnutkaan ostaa viikon aikana kaupasta. Perusaineet kuten maidot, puurot, murot, munat, leivät, sämpylät kun löytyivät omasta takaa.


Ruokaviikko ja miten se meni

Oli jotenkin rentouttavaa heittäytyä toisen suunnittelemaan ruokalistaan. Säästyi omilta pähkäilyiltä, mitä tänään syötäisiin? Huomasin myös, että näin tuli syötyä ruokia, mitä muuten ei olisi tullut mieleen valmistaa, kuten isoäidin paistettua kananpoikaa kermakastikkeessa. Tietenkään en malttanut pitää omia näppejäni kurissa ja silloin tällöin tuli lisättyä oman maun mukaan mausteita joukkoon. Ruoka oli omista mieltymyksistäni huolimatta hyvää. Olin myös yllättynyt miten innoissaan perhe oli ruokakassi-kokeilustamma. Lapset osallistuivat ruoanlaittoon ja pienet tacoveneet vihanneksilla-päivä olikin varmaan lasten ruokaviikon kohokohta, kun sai näperrellä itse syötävänsä.

Kaikille maistui ihan kaikki ja ruoka sai kiitosta. Annoksen koot ensin hieman huolestutti, riittääkö ruoka ja ollaanko totuttu normaalisti syömään ns. liikaa. Huoli oli turhaa, nimittäin jonain päivinä  4 henkilölle tarkoitettua ruokaa söi 5 lapsiperheen ihmistä. Ruoka oli kepeän oloista ja silti täyttävää. Kasviksia löytyi joka aterialta ja kokonaisuus oli tasapainossa.


Tulen jatkossakin tilaamaan Sannan ruokakassin silloin tällöin, koska mielestäni säästimme viikossa aikaa ja rahaa. Kaupassa juoksemiseen ei mennyt aikaa, enkä myöskään päässyt tekemään ylimääräisiä heräteostoksia kaupassa. Olen niissä nimittäin aika hyvä! Aikaa jäi enemmän lasten kanssa ja kaikki olivat tyytyväisiä.

Ruokalista

Isoäidin paistettua kananpoikaa kermakastikkeessa


Pienet tacoveneet ja vihanneksia



Paistettua turskaa sekä punajuuria ja ruohosipulikastiketta


Tomaattikeittoa ja persiljapaistettuja katkarapuja (2pv)



ALENNUSKOODI   

Innostuitko ruokakassipalvelusta tai oletko jo tutustunut ruokakassipalveluun?

Nyt nimittäin blogini lukijat saa Sannan ruokakassista 8 € alennuksen. Täytä tilauslomake ja käytä alennuskoodi tilauksen yhteydessä.  Koodisi on: PEGGY17 Jos et ole varma toimiiko palvelu sinun asuinpaikassasi, syötä etusivulla olevaan laatikkoon postinumerosi ja saat sen selville tuossa tuokiossa.


Yhteistyössä Sannan ruokakassi


Spagettivuoka

$
0
0

Spagettivuoka on ilahduttanut ruokalautastani jo lapsuuden koulumuistoista saakka. Lapsuudessa lautasellani oleva spagettivuoka oli ketsuppimeren ympäröimä, nykyään juuston. Sama vanha klassikko, mutta uusin kujein ja vaihtelivin mauin. Sen mukaan millaista juustoa tai yrttejä kotoa kulloinkin löytyy. Spagettivuoka on armelias, siihen voi upottaa monia eri raaka-aineita, kuten vihanneksia, sieniä tai juuston jämät. Spagettivuoan maku vaan paranee sekalaisen sakin vallatessa vuoan. Itse käytän ruokaan usein porkkanaa. Porkkana antaa hyvää makeutta ruokaan ja siinä samalla tulee päivän vihannesannosta kurottua umpeen. Oma spagettivuokani on yleensä munaton ja nykyään olen jättänyt jauhelihankin pois. Tällä kertaa upotin spagettivuokaan aivan superhyvää muttisoosia ja se soosi taitaakin jäädä tästä lähtien jokaiseen tekemääni spagettivuokaan makupariksi. Lopputulos oli just passeli. Kannattaa kokeilla rohkeasti oman maun mukaan erilaisia variaatioita spagettivuoasta ja mikä tärkein, muista tehdä riittävästi. Tämä ruoka nimittäin hurmaa helppoudellaan ja maku, ei huoano.


Spagettivuoka on siirtynyt myös lapsieni suosikiksi. On mukavaa, kun maut ja ruoat kulkeutuvat sukupolvilta toisille. Tänään syödään lautasellinen ihanan juustoisaa spagettivuokaa ja nautitaan yhdessä olosta. Samalla voisin kertoa perheelle hauskimmat koulumuistoni tai ehkä jätän ne väliin, ettei spagetti herskyä pöydälle naurun raikuessa. Oi niitä muistoja, taisin olla aika hulivili. Onneksi spagettivuoan maine ainakin säilyy....


Spagettivuoka (munaton, lihaton)

Kastike

2 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa raastettuna
500 g tomaattimurskaa
2 rkl tomaattipyrettä
80 g smetanaa
1 tl suolaa
1 rkl fariinisokeria
1 tl pizzamaustetta
mustapippuria muutama rouhaisu

Kuori ja hienonna sipulit.  Kuori ja raasta porkkanat.
Kuumenna pannu ja kuullota sipuli oliiviöljyssä.
Lisää joukkoon porkkaraaste, tomaattimurska, tomaattipyre, smetana ja mausteet.
Hauduta noin 10 minuuttia. Keitä spagetti sillä väliin pakkauksen ohjeen mukaan.

400 g spagettia
2 dl parmesania raastettuna (cheddar ja moni muukin juusto käy)
120 g mozzarellaa

Raasta parmesani ja murskaa mozzarellaa käsin paloiksi.
Valmista spagetti pakkauksen ohjeiden mukaan ja valuta lopuksi siivilässä.
Laita spagetit uunivuokaan. Ripottele parmasan ja puolet kastikkeista päälle. Sekoita hyvin.
Kaada loput kastikkeet uunivuokaan, älä sekoita. Ripottela mozzarella tomaattikastikkeen päälle.
Laita uuniin 200 asteeseen noin 25 minuutiksi, kunnes mozzarella on sulanut ja saanut väriä.


Ruisruudut

$
0
0

Pehmeät ja uunituoreet pikaruisruudut valmistuvat niin nopeasti, ettei siinä ajassa ehtisi edes kauppaan. Ruisruutujen tekemiseen ei tarvita leipurin taitoja, vain pieni hetki aikaa ja muutama raaka-aine. Taikina sekoitetaan, kaulitaan levyksi, tehdään ruutuja, nopea nostatus ja sitten vain uuniin. Helppoa ja onnistuu arjen kiireidenkin keskellä. Ruisruudut saa todella näppärästi tehtyä pizzaleikkurilla. Teetpä sitten pieniä tai suuria ruutuja. Ruislämpimäiset ovat parhaimmillaan samana päivänä, mutta ruisruutuja voi myös pakastaa tarpeen tullen.

Suomen kansallisruoka, ruisleipä

Suomalaiset valitsivat äänestyksellä 100-vuotiaalle Suomelle kansallisruoaksi ruisleipä. Parempaa valintaa ei voisi olla. Ruisleipä ja sipaisu voita, sitä makua on vaikea voittaa.  I LOVE IT!





Taikina

5 dl vettä
2 tl suolaa
2 rkl sokeria
1/2 dl öljyä
11 g kuivahiivaa
5 dl ruisjauhoja
4 dl vehnäjauhoja

Sekoita jauhot sekä kuivahiiva keskenään. Lämmitä vesi +42 asteeseen. Lisää joukkoon mausteet, öljy ja lopuksi jauhoseos, sekoita. Jauhota leivinpaperi, kaada taikina siihen, ripottele jauhoja vielä taikinan päälle ja kaulitse noin 1 1/2 cm levyksi. Tee ruutuja pizzaleikkurin avulla, anna kohota 30 minuuttia liinan alla. Paista uunin keskitasolla 220-asteessa noin 20 minuuttia.


Kananugetit

$
0
0


Itse tehdyt rapean mausteiset kananugetit maistuu ihan mielettömän hyvältä ja ne sopivat täydellisesti viikonlopun naposteluihin. Nugettejen valmistus on todella helppoa! Kanan fileitä dippailaan kulhosta toiseen ja sitten vaan lopuksi uuniin. Kananugetit voi toki friteerata öljyssä, mutta uunissa valmistetut nugetit ovat vähärasvaisempia ja näin ollen terveellisempiä. Nugetit saa uunissa hyvän rapsakkuuden, koska ne kuorrutetaan mausteisella Corn fleaks seoksella. Jos haluaa nugetteihin vielä juustoisaa saundia, seokseen voi lisätä vaikkapa parmesania. 

Nyt joku varmasti miettii kananugetit, thyi! Niin minäkin ajattelisin, jos joutuisin valmismassanugetteja syömään. Voin kuitenkin luvata, ettei itse tehtyjä kananugetteja voi edes verrata massasta tehtyihin valmisnugetteihin. Ne eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Kun vielä satsaa hieman siihen lihaan mitä ostaa, nugetit hurmaa taatusti maullaan.



Kananugetit

noin 700 g broilerin rintafileetä (ei ohut)
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2 munaa
6 dl Corn fleaks
2 rkl öljyä
1 tl suolaa
1 tl valkosipulijauhetta
1 tl paprikajauhetta
mustapippuria myllystä
(1/2 dl parmesania)

Leikkaa fileestä sopivan kokoisia paloja. Yhdesä fileestä tulee noin 4-5 palaa.
Murskaa Corn fleaksit hienoksi esim. tehosekoitin tai pakastepussi, jota rullaataan kaulimella.
Laita Corn fleaks murska kulhoon. Lisää mausteet ja öljy sekaan. Sekoita hyvin.
Mittaa vehnäjauhot toiseen kulhoon. Vispaa munat kevyesti kolmannessa kulhossa.
Pyöritä fileet ensin vehnäjauhossa. Sen jälkeen kanamunassa ja lopuksi Corn fleaks seoksessa.
Nosta nugetit leivinpaperilla suojatun pellin päälle. Kypsennä uunissa 200 asteessa noin 25 minuuttia.


Aurinkokiisseli

$
0
0

Aurinkokiisseli on yksi retroruokieni klassikoista, joka maistuu hyvältä vuodesta toiseen. Jo nuorena tyttönä aurinkokiisseli toi iloa ja väriä päivään. Kiisseliä sai syödä silloin tällöin kotona ja joskus koulussa keittäjät yllättivät extrajälkkärillä. 90-luvulla kiisselistä tuli tyttären suosikki välipala ja nykyään se maistuu koko perheen. Arkena kiisseliä syödään sellaisenaan ja viikonloppuna appelsiinikiisseli saa koristeeksi kermavaahtoa.

Aurinkokiisseli saa nimensä tietenkin väristä ja itse olen tottunut, että kiisselissä käytetään appelsiinia. Helpoiten kiisselin saa aikaan, kun käyttää kaupasta ostettua valmista appelsiinimehua. Nyt kun appelsiinit ovat niin edullisia kaupassa, linkosin itse mehun. Mehulinkoon sai laittaa aikas monta appelsiinia, jotta litra lopulta valmistui, mutta olihan se nyt mielettömän hyvää! Raikasta ja täyteläisen makuista. Onko aurinkokiisseli sinulle tuttu jälkkäri?



Aurinkokiisseli

1 l appelsiinimehua
5 rkl perunajauhoja
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
ripaus kardemummaa
2-3 isoa appelsiinia

Kaada kylmä tai huoneenlämpöinen mehu kattilaan.
Lisää perunajauhot ja sekoita, kunnes jauhot ovat liuenneet mehuun.
Kiehauta neste koko ajan sekoittaen, kunnes seos saostuu.
Lisää mausteet ja anna kiisselin pinta pulpahtaa muutaman kerran.
Ota kattila levyltä ja anna jäähtyä hetki. Kuori sillä aikaa appelsiinit.
Leikkaa appelsiinit pieniksi lohkoiksi, niin kalvottomiksi kuin pystyt.
Sekoita lohkot kiisselin sekaan ja annostele kulhoihin. Ripottele ripaus sokeria pintaan.




Chicken curry broilerpullat

$
0
0

Lihapullat ja erilaiset lihapullavuoat on viikonloppujemme kestosuosikkeja ruokapöydässä. Se millaisia lihapullia lautaselle päätyy, riippuu fiiliksestä ja sen hetken jääkaapin sisällöstä. Tällä kertaa jääkaapista löytyi broilerin jauhelihaa ja siitä se ajatus sitten lähti. Intialaiset hampurilaiset broilerpihvillä ja chicken currya on tullut tehtyä usein. Yhdistin niiden maut keskenään ja niin syntyi mukavasti mausteiset chicken curry broilerbullat. Chicken curryssa on potkua, muttei liikaa. Ruoka maistuu koko perheelle, ilman suusta tulevia liekkejä. Broilerpullat on itsessään aika miedon makuisia. Mausteeksi broilerpullille sopii tuore sitruuna, korianteri ja inkivääri. Mehevät lihapullat, maukas soosi, uunin lämpö ja tuoreet yrtit. Täydellinen viikonloppuruoka.

Chicken curry broilerpullat sopii parhaiten riisin kaveriksi, mutta maistuu myös naan-leivän tai patongin välissä. Ruoka peukutti koko perhe ja viimeisestä broilerpullasta käytiin ihan taistoa lapsien kesken.  Tätä tullaan tekemään ehdottomasti uudelleen.




Broilerpullat

800 g broilerin jauhelihaa

1 sipuli raastettuna
1yksikyntinen valkosipuli
1tl tuoretta inkivääriä raastettuna
1 rkl tuoretta korianteria
1 rkl mietoa cyrryjauhetta
1 1/2 tl suolaa
1/2 raastettu sitruunan kuori

Kuori ja raasta sipulit sekä inkivääri kulhoon. Hienonna korianteri. Raasta pesty sitruuna.
Sekoita  kaikki keskenään, älä kuitenkan vaivaa.
Muotoile keskikokoisia pullia ja asettele ne leivinpaperilla suojatun uunipellin päälle. 
Paista uunissa 200 asteessa noin 10 minuuttia.

Chicken curry

3 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
1 pieni solovalkosipuli
2 rkl currya
1 tl kanelia
1 tl paprikaa
1/2 tl juustokuminaa
1 laakerinlehti
1 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
1 tl sokeria
2 tl suolaa
100 g tomaattipyrettä
4 dl maustamatonta jogurttia
1 tölkki/ 400 ml kookosmaitoa
1/2 sitruunamehua
nippu tuoretta korianteria

Kuori ja kuutio sipulit pieneksi. Mittaa mausteet valmiiksi kulhoon odottamaan. Purista sitruunanmehu. Kuumenna kattila keskilämmölle, kuullota sipuli ja valkosipuli oliiviöljyssä.
Kaada mausteet sekä laakerinlehti sekaan. Sekoita välillä ja anna makujen herätä kattilassa hetken.
Lisää tomaattipyre, jogurtti ja kookosmaito sekaan. Anna kastikkeen hautua miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia. Kaada sitruunamehu ja ripottele tuore korianteri sekaan, sekoita.
Lado lihapullat vuokaan ja kaada kastike päälle. Nosta vuoka uuniin 200 asteeseen 20 minuutiksi.
Tarjoile riisin kera.


Jauhelihapannu

$
0
0



Maanantaipäivät on meillä yhtä hulinaa täynnä. Koulut, työ ja harrastus pitää kiireisenä koko perheen. Maanantaisin kaipaan helpotusta niin ruoanlaittoon kuin ajankäyttöönkin. Pöytään pitäisi saada nopeasti maistuvaa ruokaa, ilman hopun tunnetta. Perheen yhteinen ruokailu on ollut meille aina tärkeää ja siitä yritetään pitää maanantaisinkin kiinni. Sen vuoksi MAGGI Mix-yhteistyö oli tervetullutta vaihtelua arkihaasteiden keskelle. Meidän perheessä kun ei suunitella ruoka-viikkoa kovin tarkasti, vaikka se varmasti helpottaisikin myös ajankäyttöä.

Murusoosi eli jauhelihakastike on ollut lapsuudestani asti ykkösarkiruoka. Sama soosi on nykyään myös meidän lapsien suosikki. Murusoosin kaveriksi keitetään perunoita tai pastaa. Kiireessä samaan aikaan paistinpannun ja kattilan vahtiminen, sekoittelu, veden kaataminen, pöydän kattaminen ja lapsien puuhia seuraaminen on saanut joskus jo tuskaisen koomisia piirteitä. Hyvästi ennen vanhaan aika, tervetuloa uudet tuulet. Miltä kuulostaa herkullinen ruoka, noin 15 minuuttia aikaa, yksi pannu ja OHO. Ruoka valmista, syömään!

Jauhelihapannu

MAGGI Mix Perinteinen jauhelihakastike on vastaus maanantaipulmaani.  Siitä valmistuu ihanan helppo ja nopea jauhelihapannu. One pot eli yhden pannun ihme on kiireisen ihmisen pelastus. Kaiken saa laittaa samalle pannulle, eikä aikaakaan kun ruoka on jo valmista. Voiko helpompaa ruoanlaitto enää olla?  Jauhelihapannu hupeni niin nopeasti lautaselta, ettei hoputtelun sanaa ehtinyt kuulua kertaakaan. Oi ihana arki ja taas mennään......


MAGGI Mix tuoteperhe on uudistunut. Tuoteperheessä on seitsemän helppoa ainesta. Chili con Carne-, Lasagne-, Lihapulla-, Makkarakastike-, Perinteinen jauhelihakastike-, Spagettikastike- sekä Uunilohi-ainekset. Tuoteperheestä löytyy siis ruoka-viikon jokaiselle päivälle uusi maku. Joko olet ehtinyt kokeilemaan? Lisää inspiraatiota arjen kiireisiin löydät myös MAGGI fb sivuilta!


Jauhelihapannu

400 g hyvänlaatuista naudan jauhelihaa
1 sipuli
1 pss MAGGI Mix Perinteinen jauhelihakastike
6 dl vettä
200 g pastaa (valmistusaika n.6-8 minuuttia)
2 rkl ketsuppia
1 tl sinappia
1 dl cheddar-raastetta
nippu persiljaa

Kuori ja silppua sipuli. Ruskista jauheliha ja sipuli kevyesti isossa paistinpannussa.
Lisää joukkoon vesi, MAGGI Mix Perinteinen jauhelihapussi, sinappi ja ketsuppi. Sekoita hyvin.
Lisää pasta ja anna jauhelihapannun muhia kannen alla noin 10 minuuttia, välillä sekoittaen, Kunnes pasta on kypsynyt. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja reilusti tuoretta persiljaa.
Tarjoile tuoreeltaan.




Yhteistyössä MAGGI


Veriappelsiini-fetasalaatti

$
0
0

Kauniin väriset ja pirteän raikkaat veriappelsiinit ovat vihdoinkin sesongissa. Meidän perheessä sesonki on otettu ilolla vastaan ja pussi jos toinenkin on tullut kiikitettua kotiin kaupasta. Lasten mielestä tosin nimi on joka kerta yhtä epäilyttävä, mutta onneksi nimiseikka unohtuu nopeasti appelsiinia syödessä. Veriappelsiini maistuu tietenniin hyvältä ihan sellaisenaan, mutta siitä saa myös tehtyä vaikka mitä herkkuja. Appelsiineja voi hyödyntää esim. salaatteissa, erilaisissa juomissa, tehdä aurinkokiisseliä tai appelsiiniriisiä.

Itse kallistuin ensimmäiseksi veriappelsiinipussini kanssa salaatin puolelle. Eikös vaan olekkin ihanan näköinen väripläjäys? Ruokaisa ja makean suolainen salaatti valmistui helposti fetajuustosta, avokadosta, ruohosipulista, veriappelsiineista ja oliiveista. Tosin oliivit jakoivat mielipiteen ja se "joku" nyppi salaatista omat oliivinsa pois. Kokonaisuutena salaatti oli kuitenkin superherkku, kunhan unohdetaan ne oliivit, joten tässäpä resepti.



Veriappelsiini-fetasalaatti (2 annosta)

3 veriappelsiinia
2 avokadoa
100 g fetaa
2 kevätsipulin vartta
rosèpippuria muutama rouhaisu
(muutama oliivi)

Kuori ja viipaloi veriappelsiini renkaiksi. Silppua kevätsipuli.
Halkaise avokado, poista kivi. Koverra hedelmäliha lusikalla varoen. Viipaloi avakado ohueksi.
Asettele kerroksittain appelsiini, murskattu feta, kevätsipuli ja avokado. Mausta rosèpippurilla.
Koristele oliiveilla ja kevätsipulilla. Tarjoile.


Pulled pork butty ja fenkoli-coleslaw

$
0
0

Viikonloppuna on mukava satsata hieman enemmän ruoanlaittoon ja herkutella jotain hyvää arki kiireiden jälkeen. Se ei tosin tarkoita, että keittiössä pitäisi kökkiä koko viikonloppu. Laadukkaat raaka-aineet ja ruoka, joka maistuu koko perheelle on minun satsaukseni weekendiin. Uuniruoat sopii hyvin siihen ajatukseen. Yksinkertaista ja ei tarvi kuin laittaa mausteet lihaan, koko komeus uuniin ja ruoka valmistuu kuin itsestään. Possun lihaa tulee enään harvoin syötyä, mutta silloin tällöin viipale pekonia tai pulled porkia eli nyhtäpossua on tervetullutta ruokapöytään. Mausteita ja lihaa vaihtamalla nyhtöpossuun saa potkua oman fiiliksen mukaan. Tällä kertaa pulled pork sai tumman marinadin ja pääsi brittiklassikko butty-sämpylän väliin. Kyytipojaksi vielä raikasta fenkoli-coleslawia ja suolakurkkua. Aivan huippua viikonloppuruokaa ja keittiössäkään ei tarvi tämän vuoksi nipottaa. Pulled pork sopii hyvin esim. burgereihin, tortilloihin, pizzan täytteeksi, piirakoihin, salaattiin tai vaikkapa lisukkeeksi riisille. Oman mielen mukaan ja nyt syömään.....




Yleensä olen aina tehnyt nyhtäpossun possun lapaa käyttäen. Tällä kertaa lähikaupassa lapaa ei ollut tarjolla ja kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä kasslerista nyhtöpossun. Kassler oli huisin hyvää ja positiivinen yllätys. Molemmat lihat käy siis ruokaan mainiosti. Mitä nyt sattuu kaupasta löytymään.

Pulled pork 

1,2 kg kassler/lapaa
1 dl HP-kastiketta
1 dl BBQ-kastiketta
1/2 dl ruokosokeria
2 rkl punaviinietikkaa
1 yksikyntinen valkosipuli
1 tl chili falakes-seosta/kuivattua chiliä
suolaa ja mustapippuria

Ota kassler huoneenlämpöön tuntia ennen maustamista. Kuori ja silppua valkosipuli. 
Valmista marinadi. Mittaa kastikkeet kulhoon. Lisää valkosipuli, chili ja sokeri joukkoon.
Hiero lihan pintaan suolaa ja mustapippuria. Nosta liha uunivuokaan. Kaada marinadi päälle.
Paista aluksi lihaa 200 asteessa noin ½ tuntia, jotta kasslerin pinta saa väriä.
Pienennä lämpötila 120 asteeseen, kiertoilmauunissa 100 asteeseen.
Kypsennä lihaa kannen alla noin 4 tuntia uunista riippuen (noin 95 astetta mittarilla mitattuna ).
Nyhdä liha pieneksi uunivuoassa haarukoita apuna käyttäen. 
Anna kasslerista tullut neste olla uunivuossa. Se mehevöittää lihan makua.
Nosta liha vielä hetkeksi uuniin 200 asteeseen, jotta se saa kauttaaltaan kauniin värin. Tarjoile.



Täältä löydät herkullisen brittiklassikko Butty-sämpylän reseptin. Sämpylä on kuohkean pehmeä koostumukseltaan ja todella hyvän makuinen. Uunituore butty halkaistaan ja sämpylän molemmin puolin voidellaan nokare voita. Sen jälkeen täytetään mieleisin täyttein.





Fenkoli-coleslaw

400 g valkokaalia
1 fenkoli
2 porkkanaa
2 pientä valkosipulinkynttä
1 rkl valkoviinietikkaa
150 g ranskankermaa
1/2 dl majoneesia
1/2 tl suolaa
rouhittua mustapippuria

Poista kaalista uloimmat lehdet sekä keskeltä kova kanta. Suikaloi kaali veitsellä ohueksi.
Kuori, pese ja raasta porkkanat. Pese fenkoli kylmän veden alla. Leikkaa ohueiksi viipaleiksi. 

Yhdistä kaali, porkkana ja fenkoli kulhossa. Kaada valkoviinietikka  joukkoon ja sekoita.
Kuori ja hienonna valkosipuli. Sekoita ranskankerma, majoneesi, mausteet ja valkosipuli keskenään.
Yhdistä kastike raasteeseen. Nosta jääkaappiin ja anna maustua vähintään tunti.






Lohipyörykät

$
0
0



Kalaa on tullut viime vuosina syötyä paljon, monta kertaa viikossa. Usein kala päätyy lautaselle fileen muodossa, joskus murekkeena tai pihvinä. Tällä kertaa päätin yllättää perheen lohipyöryköillä, koska lihapullat maistuu aina meidän lapsille. Lohipyörykät on helppo tehdä ja ne sopii arkiruoaksikin mainiosti. Lohipyörykät maistuvat sellaisenaan lämpimänä tai kylmänä. Lohipyöryköille voi tehdä kaveriksi vaikkapa bataatti-perunamuusin, näin jaksaa puuhastella taas muutaman tunnin etiäppäin hyvän ruoan voimin. Tekemiini lohipyöryköihin tulee paljon tuoreita yrttejä, smetanaa, mausteita ja jauhoseosta. Pyörykät viimeistellään sirtuunavoilla ja ei ku syömään!

Yksinkertaista ja hyvää tai noh, melkein kaikkien mielestä. Nimittäin perheen pienin neito kysyi mitä on ruoaksi. Kun kuuli olevan lohta, ilahtui, sanoi NAM ja nuolaisi huuliaan. Kun kannoin pöytään pyöryköitä, neidin silmät oli melkein lihapullien kokoiset ihmetyksestä. Siinä sitten ihmeteltiin molemmin puolin, kun tyttö ilmoitti ettei syö. Lohi oli huijausta, lihapullan näköiset pyörykät ei vaan voi olla kalaa. Toisin on kuitenkin lohipihvien tai murekeen laita. Mielikuvat, on se vaan niin hassu juttu. Kun jotkut asiat mielletää tietyn oloisiksi tai värisiksi ja jos ne ei sitten vastaakkaan sitä mielikuvaa, niitä ei teekkään yhtäkkiä mieli. Pari viikkoa sitten ostin kauppahallista violetin väristä perunaa ja tein niistä muusin. Eilen taas ostin violetin väristä bataattia. Vastaus pikkuneidiltä oli, ettei violetti ruoka voi olla hyvää, eikä näin ollen syö. Neiti joka ei todellakaan ole ronkeli ja neiti joka rakastaa väriruokaa muuten. Niin ne mielikuvat vain muuttavat käsityksiä. Maistuisikos sulle lohi pyörykkänä, bataatti tai peruna violettina?



Lohipyörykät (noin 24 kpl)

800 g lohifilee
1 iso muna
1 dl smetanaa
(1 tl wasabia)
1 tl suolaa
1 rkl tuoretta tillisilppua
1 rkl tuoretta ruohosipulisilppua
mustapippuria oman maun mukaan

Poista fileestä nahka ja paloittele pienemmiksi paloiksi.
Surauta lohi ja smetana yleiskoneessa sileäksi.
Kaada lohimassa kulhoon. Sekoita joukkoon muna, hienonnetut yrtit ja mausteet.
Pyöritä kylmällä vedellä kostutetuin sormin pyöreitä palloja jauhoja apuna käyttäen.

Kuorrutus

1/2 dl ruisjauhoja
1/2 dl korppujauhoja
1/2 dl sitruunan mehua
10 g voisulaa
1 tl tilliä

Sekoita ruis-ja korppujauhot keskenään.
Pyöritä keskikokoisia lohipalloja jauhoseoksessa.
Laita lohipullat leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle.
Kypsennä uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia.
Purista sitruuna. Hienonna tilli. Sekoita sitruunan mehu, voisula ja tilli keskenään.
Ota lohipullat uunista. Ripottele lohipullien päälle sitruunavoi makua antamaan.
Tarjoile muusin kera.







Viewing all 172 articles
Browse latest View live