Quantcast
Channel: Peggyn pieni punainen keittiö
Viewing all 172 articles
Browse latest View live

Simpukoita ja katkarapuja riisipedillä

$
0
0

Voi sitä riemua, kun kutsuin perheen ruokapöydän ääreen syömään. Ruokana nimittäin oli simpukoita ja katkarapuja riisipedillä ja vieläpä meidän ruokapöydässä ensimmäistä kertaa. Mietin jo ruokaa tehdessä, millaisenkohan vastaanoton erityisesti simpukat saa. Ihan turhaan tuli sitäkin mietittyä! Lapset olivat niin innoissaan, kun näkivät padassa simpukoita ja katkarapuja. Omaa vuoroa ei meinattu millään malttaa odottaa ja lapset ei suinkaan olleet ainoita hoppuheikkejä. Kyllä, minäkin yritin pihistää simpukkaa padan reunasta, ennen omaa vuoroa. 

Simpukoiden ja katkarapujen syöminen on hauskaa, vaikka niiden syöminen menee ehkäpä jo askartelun puolelle. Se taitaakin olla maun lisäksi "se paras juttu". Simpukoiden ja katkiksien kaveriksi sopii tarjottavaksi vaaleat leivät.  Jos seurassasi istuu raavas mies, varaa paljon sitä leipää. Walesin tikru kysyi minulta siinä askarrellessaan simpukkaa, pitääkö nyt mennä mäkkärin kautta kotiin? Totesin, ettei todellakaan! Tikru nyt vaan ottaa leipää kauniiseen käteen ja nauttii perheen yhteisestä harrastuksesta! Hehhheee....


Ilman apuja en olisi kuitenkaan osannut simpukoita ja katkarapuja riisipedillä tehdä. Onneksi ostin jokusen vuosi sitten lomamatkaltamme Kreikasta perinneruokakirjan. Sieltä löytyy aivan ihania reseptejä kuten tämä resepti ja jo aiemmin tekemäni sitruunainen pinaattiriisi. Alkuperäisessä reseptissä simpukat ja katkaravut olisi maustuneet ouzossa, mutta eipä minulla mitään ouzo-jemmaa ollut, joten valkoviinin kanssa mentiin reseptiä eteenpäin.

Simpukan käyttö
Tuoreita simpukoita valitessa pitää muistaa, että simpukka ei naureskele. Simpukan pitää olla tiiviisti kiinni ja aueta vasta kypsentäessä. Tuore simpukka kannattaa laittaa kylmään veteen ja harjata pinnasta ennen käyttöä. Pakastesimpukka on jo valmiiksi pesty, mutta kannattaa silloinkin tarkistaa ulkonäkö ennen pataan laittoa.


Simpukoita ja katkarapuja riisipedillä (neljälle)


1/2 dl oliiviöljyä
1 sipuli
2 tomaattia
3 dl riisiä
n. 6 dl vettä
2 dl valkoviiniä (tai ouzoa pieni loraus)
250 g isoja katkarapuja kuorineen (pakaste)
250 sinisimpukoita (tuoreita tai pakasteesta)
2 tomaattia
1 sipuli
nippu  ruohosipulia
suolaa ja mustapippuria 

Kuori ja hienonna sipuli. Silppua ruohosipuli ja kuutioi tomaatit pieneksi.
Lämmitä pata ja lisää pataan oliiviöljy. Kuullota sipuli keskilämmöllä. Lisää valkoviini sekä vesi.
Kaada riisi pataan, sekoita ja anna hautua kannen alla keskilämmöllä noin 15 minuuttia.
Lisää joukkoon katkaravut, pestyt simpukat ja tomaatit. Hauduta noin 5 minuuttia.
Mausta suolalla ja mustapippurilla. Ripottele vielä lopuksi ruohosipuli joukkoon.
Tarjoile vaalean leivän kanssa.

 Tallenna resepti näppärästi nyt myös Pinterestiin!



Karpalosmoothie ja kaunis kiitos

$
0
0


Silmiini osui kauniin punaisia ja makoisia karpaloita, joten olihan olihan ne kotiin kiikutettava. Suunnittelin tekeväni niistä hilloa, mutta lopulta karpaloita ei riittänyt hilloksi asti. Kuuluisa "joku" söi melkein ne kaikki parempiin suihin. Muutama karpalo onneksi säästyi ja ne pääsivät ihanan smoothien joukkoon. Karpalosmoothie on virkistävä aamujuoman joka sopii hyvin myös välipalaksi. Makua karpalosmoothie saa kanelista ja banaanista sekä kuitua puurohiutaleista. Kannattaa muuten muistaa aina pakastaa kaikki ylimääräiset tummuneet banaanit, jos ne ei juuri silloin maistu. Kypsät tummuneet banaanit sopivat erinomaisesti pakastettuina smoothien tekoon. Tänään siis juodaan lasillinen karpalosmoothieta ja nostetaan sillä malja hymyillen!


Kaunis kiitos

Punaisessa keittiössä tunnelma on ollut aina niin lämmin ja siitä iso kiitos kuuluu juuri sinulle. Yhdessä tekeminen on nimittäin  paljon hauskempaa ja silloin ei edes ne uunissa paalaneet juuresranskiksetkaan tunnu niin kurjata, kun on tsemppaajia lähellä.

Itse olen perusruokien rakastaja. Viikolla helppoa ja hyviä ruokia, viikonloppuisin sitten panostetaan enemmän ruoanlaittooan. Brittiklassikot maistuvat meille siinä missä karjalanpiirakatkin. Olen oppinut ruoanlaitosta huikeasti kolmen viime vuoden aikana, jonka aikana olen kirjoittanut blogia. Vinkit, kysymykset, kommenttinne, ideat, omat mokat ja suuret tsemppaukset teiltä ovat antaneet minulle suuresti inspiraatiota. Suoraan sanottuna ilman teitä ruoanlaitto olisi aika yksinäistä. Haluankin kiittää teitä kaikkia ihania lukijoita! Kaunis kiitos, että tulette yhä uudelleen ruokapöytäämme ja tuotte lämpöä pieneen punaiseen keittiöön!

-Peggy-


Karpalosmoothie

1 dl karpaloita (tuoreita tai pakastettuja)
1/2 banaania (pakastettuna)
2 dl maustamatonta jogurttia
2 rkl puurohiutaleita (kaura/marjasekoituspuuroa ym.)
1/4 tl kanelia

Surauta kaikki nopeasti tehosekoittimessa ja nauti lasillinen kylmää smoothieta!

Suolakaramelli

$
0
0

Syntisen herkullinen suolakaramelli, on tekijälleen niin suuri kiusaus, että valmistusvaiheessa joutuu ihan kokoamaan itsensä. Jos repsahtaa, lopputuloksena voi olla palanut kieli, tyhjä kattila tai pahimmassa tapauksessa molemmat!


Täyteläinen kinuski, jossa suolainen ja makea yhdistyy, saa makuhermot laulamaan ilosta. Suolakaramelli sopii todella monen herkun kaveriksi. Sillä voi kuorruttaa esim. popcorneja tai kakkuja. Suolakaramellia voi tarjota överipirtelön, jäätelön, piirakoiden, pikkuleipien tai hedelmien kanssa. Se sopii myös kakkujen ja torttujen täytteeksi. Mielikuvitus vain rajana. Tärkeintä kuitenkin on, että suolakaramellia on tarpeeksi! Muuten tulee karamellikinkka.


Suolakaramellin valmistus on helppoa ja suht nopeaa. Tärkein asia valmistuksessa on, ettei lähde täyttämään pesukonetta kesken kaiken tai edes jääkaapille. Kattilalle pitää antaa täydellinen huomio,  ettei sokeri pala. Noin kymmenen minuutin huomio on vaivansa arvoista, uskokaa pois!


Suolakaramelli

3 dl sokeria
125 g voita
2 dl kuohukermaa
1 tl merisuolaa myllystä

Mittaa sokeri ja voi pinnoitettuun kattilaan. Lämmitä seosta keskilämmöllä, niin että se kuplii.
Sekoita seosta puuhaarukalla, kunnes se saa kauniin kinuskimaisen värin.
Ota kattila levyltä ja lisää kerma ohuena nauhana, koko ajan hellästi sekoittaen.
Jos kerma alkaa kovettumaan kokkareiksi, voit pikaisesti lämmittää seosta ja sekoittaa tasaiseksi.
Lisää lopuksi suola ja sekoita. Anna jäähtyä huoneenlämmössä ja tarjoile.
Säilyvyys noin viikon, kunhan suolakaramellin pitää jääkaapissa hyvin suojattuna.



Munakastike ja pinaattilätyt, lapsuuden makuja

$
0
0

Munakastike ja pinaattilätyt ovat rakkaita lapsuuteni ruokamuistoja, jotka tulevat mieleen aina silloin tällöin. Hassuinta asiassa on, etten lapsena edes oikein tykännyt koko munakastikkeesta. Silloin nimittäin munakastiketta tarjoiltiin usein verilättyjen kera ja se makupari sai tukkani aina pystyyn. Toki 80-luvun muodillakin oli ehkä osuutta asiaan, mutta syytän verilättyjä.


Munakastike tuo mieleeni edesmenneet mummut, mammat ja mummit, jotka valmistivat keittiöissään rakkaudella tätä klassikkoa. Oikeastaan munakastike taitaa olla minulle tunneruokaa ja mikä parasta, nykyään tykkään siitä. Mielestäni munakastike on parasta pinaattilättyjen tai kalan kanssa. Mites sulle? Onko munakastike sulle tuttu ruoka ja tykkätkö siitä?

Munakastike

4 kovaksi keitettyä kananmunaa
40 g voita
4 rkl vehnäjauhoja
1/2 l maitoa
1/2 tl suolaa

Keitä ensimmäiseksi kananmunat koviksi ja anna jäähtyä. Tee sillä aikaa kastike.
Esilämmitä maito ennen kastikkeeseen laittoa.
Sulata voi kattilassa. Lisää joukkoon jauhot ja sekoita hyvin.
Lisää lämpimästä maidosta puolet, sekoita koko ajan ja anna kiehahtaa.
Lisää loppu maito ja hauduta keskilämmöllä noin 5 minuuttia välillä sekoittaen.
Mausta suolalla ja mustapippurilla. Siirrä kastike levyltä.
Kuori ja paloittele kananmunat pienemmiksi veitsellä ja lisää kastikkeen sekaan.
Tarjoa munakastiketta pinaattilättyjen ja perunoiden kanssa.



Pinaattilätyt

5 dl maitoa (ei rasvaton)
3 munaa
1/2 tl suolaa
1 1/2 dl grahamjauhoja
1 1/2 dl vehnäjauhoja
150 g pakastepinaattia sulatettuna
50 g voisulaa sekä paistamiseen voita

Sulata pinaatti kulhossa ja purista ylimääräinen neste pois.
Vatkaa munan rakenne kevyesti haarukalla. Lisää joukkoon maito, pinaatti, suola, jauhot ja voisula.
Sekoita taikina tasaiseksi ja paista lettuja molemmin puolin keskilämmöllä voi nokareen kera.

Tallenna resepti näppärästi nyt myös Pinterestiin!



Mantelikala

$
0
0

Kotiruokien klassikko mantelikala sopii hyvin viileisiin sadepäiviin. Maukas ja edullinen mantelikala on helppo valmistaa ja siitä saa näppärästi suurellekkin poppoolle tarjottavaa. Sei uunivuokaan, mausteet, korppujauhoja, sitruunaa, vähän kermaa, tilliä ja sitten vaan odottelemaan ruoan valmistumista. Odotellessa voi valmistaa täyteläisen pottumuusin eli perunamuusia kyytipojaksi. Syömään!

Rakkaudesta kalaan

Meillä syödään kalaa viikossa monta kertaa. Yleensä paistan lohta pannulla, koska se on pikaruokaa parhaimmillaan, mutta lautasella maistuu myös silakkapihvit, turska, ahvenet, hauki, siika ja monet muut kalat. Olen aina pitänyt kalasta ja kalastamisesta. Pienenä tyttönä istuin kesäisin aamusta iltaan ongen vapa kädessä saalista odotten. Verkoilla on ollut mukavaa ja muutaman virvelinkin olen omistanut. Ainoastaan pilkkiminen ei ollut mun juttu.

Aikuisena olen alkanut taas kaipaamaan rakasta harrastusta. Harrastusta, jonka jätin taakseni lapsuuden myötä. Kaipaan kalajuttuja ja hetkiä onki kädessä. Ehkä yllätän itseni ja ostan ongen.




Mantelikala neljälle

400 g alaskanseiti fileepalaa (pakaste)
1 tl suolaa
ripaus mustapippuria
10 g voisulaa
1 1/2 rkl korppujauhoja
1 dl  mantelilastuja
1 dl kuohukermaa
1/2 sirtuunanmehua
kuivattua tilliä hienonnettuna

Sulata seitipaloja noin 40 minuuttia, niin että ne irti toisistaan.
Asettele fileet uunivuokaan ja ripottele pinnalle suolaa ja pippuria.
Anna maukuistua noin 1/2 tuntia jääkaapissa.
Valele fileet voisulalla, ripottele päälle korppujauhot ja paista 175 asteessa noin 1/2 tuntia.
Paahda sillä aikaa kuivalla paistinpannulla mantelilastuja, kunnes mantelilastut saavat väriä.
Purista sitruuna. Kaada kerma sekä sitruunanmehu seitien päälle ja ripottele pinnalle mantelilastut.
Laita uuniin vielä noin 10 minuutiksi. Koristele tillillä ja tarjoile mantelikala muusin kaverina.


Överikakku

$
0
0


Arjen supersankareita hemmotellaan isänpäivänä täyteläisellä överikakulla, jossa yhdistyvät kutkuttavan jännittävät maut. Kakkuun on kätkeytynyt silkkisen pehmeää suklaakreemiä, suklaata ja lakritsaa. Kakun kruunaa herkulliset kakunkoristeet, joita ei säästellä. Överikakku saa taatusti suun makiaksi, uskokaa pois!


Överikakun valmistus ei ole niin vaikeaa, vaikka se näyttäkin varsin överiltä. Kakun valmistukseen voi ottaa lapsetkin mukaan. Vanhemmat lapset voivat kostuttaa kakun sekä leivittää täytteet ja koristelu onnistuu pienemmältäkin lapselta. Tässä kakussa koristeet saavat olla sikin sokin hyvillä mielin. Tosin lapsien kanssa saa olla tarkkana, ettei kaikki herkut katoa mystisesti kakun päältä. Pienet supersankarit nimittäin osaavat taikoa makean yllättävän nopeasti jäljettömiin. Nimemerkillä; kokemusta on muutaman kakun verran. Yhdessä tekeminen on kuitenkin hauskaa ja se antaa ruokaan kuin ruokaan, sen spessun maun. Aina asioiden ei tarvi mennä niin prikulleen, ajatus on minusta se tärkein juttu, eiks niin?

Kaipaatko lisää vinkkejä isänpäivään? https://www.k-ruoka.fi/isanpaiva -osoitteesta löytyy vinkkejä niin ruoasta kuin lahjoistakin isänpäiväjuhlaan!


Överikakku

Valmistusaika n. 3 h
Noin 10 hlö

Kakkupohja (Vuoka: Leveys 16 cm ja korkeus 13 cm )

200 g voita
3 dl ruokokidesokeria
3 munaa
5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 1/2 dl kermaa

Voita ja korppujauhoja vuoan voiteluun sekä maitoa kakun kostutukseen.

Voitele kakkuvuoka voilla. Korppujauhota reunat sekä pohja. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe, kaakaojauhe ja vaniljasokeri keskenään. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen vaahtoon voimakkaasti vatkaten. Siivilöi puolet jauhoseoksesta joukkoon, kevyesti sekoittaen. Lisää kerma ohuena nauhana ja loput jauhot. Sekoita varoen. Kaada taikina vuokaan ja paista uunissa 175 asteessa noin 55 minuuttia. Ota uunista ja jäähdytä kakkupohja. (Valmista sillä aikaa suklaakreemi ja lakritsaganache). Leikkaa kolme kerrosta. Kostuta kakkupohja maidolla ja täytä suklaakreemillä. Jatka näin kerros kerrokselta. Kuorruta lopuksi koko kakku suklaagreemillä. Laita kakku jääkaappiin hetkeksi kylmettymään ennen ganachen laittoa.



Suklaakreemi

250 g pehmeää voita
4 1/2 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria

Sulata suklaa ja jäähdytä. Vaahdota sillä aikaa voi ja sokeri.
Lisää vaahtoon jäähtynyt suklaa ja vaniljasokeri. Sekoita kreemi tasaiseksi.


Lakritsaganache

1 dl kermaa
1 1/2 dl (28 kpl) hopeatoffeeta

Mittaa kerma ja hopeatoffee kattilaan. Kiehauta seos koko ajan varovasti sekoittaen, kunnes hopeatoffee sulaa kerman sekaan. Ota kattila levyltä, taputtele lusikalla kattilan reunaa, jotta ilmakuplat katoavat. Anna jäähtyä. Valuta lakritsaganachea lusikalla ensin kakun reunoille ja lopuksi kakun keskelle.




Herkullisen överikakun ja monen monta herkullista reseptiä löydät myös Pirkka-lehdestä. Jos lehti ei ole kolahtanut postilaatikkoon, katso lehti digitaaliversiona.



Ummikko Tallinnassa

$
0
0

Siitä on ikuisuus, kun viimeksi kävin Tallinnassa. Edellisestä on ainakin 13 vuotta ja sekin oli vain pikavisiitti.  En tiedä, miksi en koskaan ole ollut niin innostunut Tallinnasta. Siskoni on jo vuosia kehunut Tallinnan ruokatarjontaa, edullista hintatasoja ja tunnelmaa. Itse olen tyytynyt katselemaan hänen kuvapäivityksiä lukuisista reissuista. Viime aikoina olen alkanut tuntemaan olevani jo ihan out, jos en kokisi näitä asioita myös itse. Uteliaisuus ja siskoni sinnikkyys vei voiton ja päätimme lähteä naisporukalla (tytär ja sisko) hemmottelulomalle Tallinnaan. Tallinnassa ummikkona loma oli lopulta yksi hauskimista reissuista KOMMELLUKSINEEN, joita olen pitkiin aikoihin viettänyt.

Park Inn by Radisson Meriton

Varasimme kylpylähotellin Park Inn by Radisson Meriton hotellin, joka on reilun kilometrin päässä keskustasta. Hotelli on sisältä hyvin viihtyisä ja henkilökunta hymyilevä. Hotellin kylpyläosasto on suunniteltu aikuisempaan makuun, mutta kuitenkin lapset huomioon ottaen. Kylpylässä on lapsille suuri kahluu-allas, muutama poreallas sekä uimareille tarkoitettu alue. Monia erikoissaunoja, kuten suolasauna, johon ihastuin täysin. Suolasaunan jälkeen olo oli upea ja iho tuntui niin pehmeältä, ettei samaksi tuntenut. Hotellin aamiainen oli onnistunut ja runsas. Tarjonnassa oli tuttuja makuja sekä paikallisia herkkuja. Ainoa miinus, jonka hotelli minulta saa on huoneiden siisteys ja nuhjuisuus. Kylpyhuoneen pölypallot eivätkä kylpyammeessa olevat karvat ilahduttaneet minun silmiä ollenkaan. Hotellissa on vanha ja uusi puoli. Vanha on valitettavasti vanha, mutta ilolla tutustuisin myös uuteen puoleen. Kaiken kaikkiaan hotellista jäi siitäkin huolimatta kokonaisuudessaan hyvä mieli.

Tallinna

Vanha kaupunki on kaunis ja ehdottomasti käymisen arvoinen alue. Vanhan kaupungin viehättävät pikkukujat ovat täynnä houkuttelevia ravintoloita ja putiikkeja. Tunnelma alueella iltaisin on kuin sadusta. Kaunista mystiikkaa ja kyllä, se tunne oli ihan selvinpäin.

Jos Tallinnassa mielii mennä syömään johonkin tiettyyn ravintolaan, kannattaa tehdä varaus ajoissa. Sen sai ainakin tämä ummikko todeta. Siskoni yritti varata kotoa käsin muutamaa ravintolaa, siinä onnistumatta. Ravintolat eivät vastanneet varauskyselyihin. Lopulta kävimme ravintolan ovilla kyselemässä pöytää, mutta suurin osa oli täynnä ja seuraavakin päivä oli jo buukattu loppuun. Nälkää emme lomalla kuitenkaan poteneet, vaan onnistuimme löytämään muutaman kelpo ravintolan.

F-Hoone

F-Hoone ravintola sijaitsee Tallinnan Kalamajassa. Olin entuudestaan lukenut paljon hyvää ja jotain huonoa F-Hoonen ruokatarjonnasta. Se ei minua kuitenkaan tässä vaiheessa hetkauttanut, vaan menimme syömään juuri sinne missä tilaa oli. Ravintola oli persoonallinen ja kodikas. Tunnelma oli rento eli just meikäläisen oloiselle turistille passeli. Henkilökunta oli ystävällistä ja ruoka edullista. Minä ja koko seurue söimme turskaa. Annoksen koko oli hyvä ja kauniisti laitettu esille. Päällisin puolin kaikki oli ok, mutta silti jotain jäi hieman uupumaan. Annoksen maku oli jokseenkin mauton. Ensi kerralla kokeilen jotain muuta, jos tiemme vielä kohtaavat.




Katutaide ja ostokset

Tallinnan katutaide löi ällikällä. En ole vähään aikaan nähnyt niin paljon seinämaalauksia kuin Tallinnassa. Seinämaalaukset hurmasivat väreillään ja hahmoillaan. Jalkakin alkoi nousta ilosta, kun niitä ihaili. Kuten kuvasta voi huomata, siskokset ihan fiiliksissä. Tallinnassa on myös ihania pikkuputiikkeja, joihin saa rahat helposti kulutettua. On sisustuskauppoja, korukauppoja, vaatekauppoja, siis kyllähän te naiset tiedätte! Lapsille toin tuliaisiksi makeisia ja paras tuliainen oli kuulkaas maasta poimimani kastanjat. Niitä on pidetty suurina aarteina ja pöytäkoristeina. Lopulta halkaisimme ne, jotta niitä saataisiin myös maistaa.



Manna La Roosa

Ihastuin ikihyviksi Manna La Roosaan. Manna La Roosan henkilökunta oli aivan huippua, jonka sain todeta päivän aikana yllättävästä tapahtumasta. Ravintolan upean persoonallinen sisustus sai minutkin, "puhekoneen", sanattomaksi tai ainakin huokailemaan. Sisustuksen vaihtuvat tyylit taiteineen ja julisteineen sekä persoonallisine kattauksineen olivat kerta kaikkiaan ihanat. Joimme iltapäivä kaakaot/teet/limut ja siiderit siellä. Jälkeenpäin harmitti, miksemme myös syöneet siellä. Olisi ollut nimittäin yksi ongelma vähemmän!!! Kerron siitä pian lisää..



Tallinnan valot

Tallinnan iltaelämä oli kauniita valoja täynnä. Valoja oli laitettu hienolla tavalla rakennuksien julkisivuihin. Haaveilen, että pääsisin vielä tänä vuonna fiilistelemään joulua Tallinnan joulutorille. Se olisi varmasti kokemisen arvoinen kokemus. Tallinnasta löytyy myös valoa sisätiloista ja suurta valaistusta, varsinkin jos tutustuu DM-baariin eli Depeche Mode-baariin. Siellä jos jossain valaistuu, kun kuuntelee ja katselee kymmeniltä ruuduilta Depeche Modea. Juoma käteen ja bileet pystyyn, tosin olimme aika hillitysti ja kikatimme sydämen kyllyydestä hassuille asioille.





Hotokas ja elämäni nopein hodari

Hotellimme läheisyydessä sijaitsi hot dog-paikka nimeltään Hotokas. Hotokas on pieni viihtyisä paikka, jossa tarjoillaan perinteisistä hodareita, vegehodareita ja monia erikoisuuksia. Jokaiselle siis jotain. Itse ajattelin kokeilla lammashodaria. Annos tuotiin pöytään ja tuoksu oli niin huumaava, että suu vain maiskui.


Siinä vaiheessa kun haukkasin ensimmäisen puraisun hodarista, kello näytti jo olevan paljon. Laiva lähtisi pian ja laukut piti vielä hakea hotellilta. Sain otettua toisen haukun, kun puhelimeni soi. Puhelimeni ilmoitti soittajan tulevan Virosta! Täh, ihmettelin tosissani. Vastasin puhelimeeni ja pian kaikki saivat kuulla, kun huudan puhelimeen "Oh my god!"

Ystävällinen miesääni kertoi puhelimessa passini ja rahapussini olevan Manna La Roosassa, aivan toisella puolella kaupunkia. Se oli elämäni nopein hodari, nimittäin työnsin koko hodarin suuhuni ja lähdin juoksemaan hotellille paniikissa. Matkalaukkuni oli siellä, eikä minulla ollut edes matkalaukkulipukettta mukanani. Lipuke kun oli samaisessa rahapussissa, jota minulla ei ollut. Hotellilla tiedettiin jo ongelmani, koska juuri kyseinen lipuke oli auttanut minun jäljilleni. Matkalaukku kainaloon ja odotin seurueeni saapumista hotellille. He kun jäivät maksamaan laskuani ja yrittivät samalla hotkia omat hodarit suihinsa. Hodari oli ihan superhyvää ja jos ei olisi joutunut käyttäytymään kuin hamsteri, se olisi ollut varmasti huippua. Naiset taksiin ja nopeasti passia hakemaan. Peukut oli pystyssä koko porukalla, että ehdittäisiin laivaan ja ehdittiinhän me. Aikaa terminaalissa jäi vielä muutaman minuutin verran. Hiiohoi ja nyt kotia kohti. Tallinna, pian nähdään taas.


Puolukkaglögi

$
0
0



Höyryävän mausteinen puolukkaglögi lämmittää ihanasti mieltä, varpaita ja sydäntä näin kylminä päivinä! Hiivin hiljaa ajatuksissani lähemmäs joulua. Etsin kaapin perältä vanhan haalistuneen reseptikirjani ja joululehdet. Selailen iltaisin niitä uudelleen ja uudelleen. Vanhat reseptit tuovat minulle paljon muistoja mieleeni. Muistoja menneistä jouluista, perheestä ja sukulaisista sekä ihanasta yhdessä vietetystä ajasta. Ymmärrän, että haalistunut vanha reseptikirjani säilyttää paljon rakkautta sivuillaan, se ei ole pelkkä ruokaohjeiden meri.


Puolukkaglögi on yksi reseptikirjani aarteista. Glögin maku on lempeän pehmeä ja mausteinen. En tiedä mistä lehdestä olen sen joskus leikannut, mutta vuosia sitä on tullut tehtyä perheelle ja ystäville lahjaksi.  Kauniisti koristeltu lasipullo täynnä mausteista puolukkaglögiä on saanut aina lämpimän vastaanoton. Puolukkaglögiä voi tehdä sellaisenaan tai terästettynä, oman mielen mukaan. Tämä glögi maistuu kuumana, mutta myös viilennettynä. Kokeile kummasta sinä pidät!

Puolukkaglögi 

5 dl puolukkaa
1 l vettä
2 dl sokeria
1 rkl kokonaisia neilikoita
kanelitanko
3 tähtanista
pala tuoretta inkivääriä
(3 dl puolukkalikööriä tai 1 dl konjakkia/viinaa)

Keitä puolukoita vedessä noin 20 minuuttia ja siivilöi puolukat mehusta.
Lisää puolukkaveteen mausteet ja sokeri. Keitä noin 10 minuuttia ja ota levyltä pois.
Anna maustua noin tunnin ajan ja siivilöi mausteet pois. Lisää halutessasi alkoholi.
Nauti höyryävän kuumana tai jääkylmänä juomana.
Kaada jäähtynyt glögi kauniiseen puhtaaseen pulloon ja säilytä jääkaapissa.





Kirjan avaan vanhan sen, muistojen niin kauniiden.
Kirjan makujen, kuvien ja ihanien tuoksujen.
Se joulumielen tuo taas uudelleen ja uudelleen.
On aika yhden lasillisen, kuuman ja mausteisen.
Tule joulufiilis niin kultainen!



Brunssi New Yorkin tyyliin ja herkullinen arvonta

$
0
0


Olen monesti haaveillut pääseväni lomamatkalle New Yorkiin, mutta vielä minua ei ole lykästänyt. Onneksi olen saanut fiilistellä siskoni ihania lomakuvia ja matkakertomuksia New Yorkin kiehtovasta maailmasta. Kun minulle tarjoutui mahdollisuus tehdä yhteistyötä Santa Marian ja Risentan kanssa, jossa ideana olisi järjestää ihanan herkullinen ja terveellinen New York -tyylinen brunssi, olin innoissani. Kun en kerta pääse New Yorkiin, tuon sen tänne!

Siskoni lomaruokakuvia katsellessani, maiskuttelin varmasti ääneen. Ruoka näytti niin hyvältä. Lomakuvien inspiroimana päätin olla kätevä emäntä ja loihtia perheelle sellainen brunssin, jota muisteltaisiin lämmöllä pitkään. Halusin tuoda brunssille mukaan myös tunnelmaa, hyvän ruoan lisäksi. Kattaukseen Amerikan lippuja, New Yorkin kukkia eli ruusuja, hauskoja pieniä yksityiskohtia ja taustalle soimaan musiikkia. Eikä mitä tahansa musiikkia, vaan tietenkin "New York, New York"melodiat! Mikä upea tapa herkutteluun, yhdessäoloon ja nojatuolimatkailuun. Brunssi oli menestys ja tälle matkalle lähdemme taatusti pian uudelleen.



Halusin hieman leikitellä tuotteilla ja raaka-aineilla. Saada brunssipöytään mielenkiintoa ja ahaa-elämyksiä. Huomasin myös ihmeissäni, että vaikka olemme New Yorkista todella kaukana, meillähän on paljon samalaisia makutottumuksia! Mekin tykätään karpaloista, kylmäsavulohesta, tortilloista, tacoista, pannukakuista, granolasta, bageleista, chiavanukkaista.......


Brunssin suunnittelussa kannattaa miettiä ajankäyttö, vaikka olisi kuinka kätevää emäntää. Nimittäin monen ruoakalajin valmistaminen vie jonkin verran aikaa. Onneksi ajankäytön voi jakaa kahteen eri päivään. Vadelma-kookoskakun ja bagelit voi tehdä jo edellisenä päivänä valmiiksi. Aamiaistortillakupit kuin myös chia-karpalovanukas valmistuvat nopeasti ja niiden valmistukseen ei tarvitse varata paljoa aikaa. Amerikkalaiset pannukakut kannattavat tehdä viimeisenä, jotta ne ovat lämpimiä pöytään kannettaessa. Brunssi New Yorkin tyyliin on valmistettu noin 6 hengelle, tosin bageleita tuli kahden brunssin verran. Se ei haitannut, koska ne maistuvat muulloinkin.


Brunssi New Yorkin tyyliin 

Amerikkalaiset pannukakut
Bagelit (kylmäsavulohi, tuorejuusto ja salaatti)
Chia-karpalovanukas
Hedelmä ja marjoja
Tortillakupit
Täyteläinen guacamole
Vadelma-kookoskakku ja maapähkinävoi
Värikäs papusalsa ja Taco Tubs
Karpalomehu
Tuoremehu
Tee ja kahvi


Amerikkalaiset pannukakut twistillä

Amerikkalaiset pannukakut ovat aivan ihana klassikkoherkku. Superkuohkeat Amerikkalaiset pannukakut vierailevat meidän aamiaispöydässä usein viikonloppuisin ja ovat siis tuttuja jo entuudestaan. Tällä kertaa halusin makuun kuitenkin jotain uutta twistiä! Pannukakkutaikina sai täyteläisyyttä ja pähkinäistä makua Risenta mantelijauhoista. Mantelijauho tunnetaan varmasti parhaiten macaronsien raaka-aineena, mutta se sopii todella monien leivonnaisten käyttöön. Pannukakkujen, kuivakakkujen, leipien kuin muffienssien käyttöön. Itse käytin sitä jopa kakkuvuoan jauhotukseen ja se sopi siihenkin erinomaisesti.


Amerikkalaiset pannukakut resepti

2  dl vehnäjauhoa
1 1/ 2 dl Risenta mantelijauhoa
1 tl leivinjauhetta
2 1/2 dl kylmää maitoa
2 rkl tomusokeria
1/2 tl suolaa
4 munan keltuaista
4 munan valkuaista
2 rkl rypsiöljyä
Paistamiseen voita

Mittaa jauhot ja leivinjauhot kulhoon. Erottele munan keltuaiset valkuaisesta.
Sekoita maito, tomusokeri, suola ja keltuaiset kulhossa. Yhdistä jauhoseos sekä maitoseos keskenään. Lisää öljy. Sekoita, kunnes taikina on sileää. Anna taikina turvota sen aikaa kun vatkaat valkuaiset. Vatkaa munan valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja yhdistä ne varoen taikinaan, jotta kuohkeus säilyy. Paista pannukakut keskilämmöllä ohukaispannussa molemmin puolin voin kera.

Tortillakupit

Meidän perheessä tykätään hirmuisesti tortilloista ja niitä tuleekin syötyä usein viikonloppuiltaisin. Santa Maria Tex Mex Mini Tortilla Original lettuset ovat juuri hyvän kokoisia aamiais/brunssitortilloiksi. En kuitenkaan täyttänyt tortilloita perinteisesti vaan tein niistä kepeitä tortillakuppeja. Tortillakupit saivat täytteeksi kananmunaa, juustoa, tomaattia, yrttiä ja ripaus potkua aamupäivään eli chili fleaksia. Tortillakupit ovat hauskaa vaihtelua.



Tortillakupit resepti

8 Santa Maria Tex Mex Mini Tortilla Original
4 kananmunaa
8 miniluumutomaattia
1dl cheddarjuustoa raastettuna
1 rkl tuoretta persiljaa hienonnettuna
1/2 tl Santa Maria chili flakes
ripaus suolaa ja mustapipuria

Asettele tortillat kupeiksi peltiseen muffinivuokaan tai uunin kestäviin annosvuokiin.
Vatkaa kananmunan rakenne rikki, lisää mausteet ja persilja joukkoon. Halkaise pestyt tomaatit.
Annostele kauhalla kanamunaseos tortillakuppeihin, annostele tomaatit ja juustoraaste päälle.
Peitä tortillat foliolla, jottei pinta pala uunissa. Kypsennä uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia.
Koristele halutettessasi pinta vielä persiljalla.

Bagelit eli vesirinkelit

Bagelit ovat mitä mainioin brunssitarjottava, mutta ne maistuu hyvin myös eväänäkin. Pidän erilaisista siemenistä ja niinpä laitoin bageleihin reilusti Risentan Kuorittuja seesaminsiemeniä ja Paahdettuja auringonkukansiemeniä. Siemenet tuo mukavaa makua ja näköä bageliin.


Bagel resepti (noin 16 kpl)

6 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
3rkl sokeria
2 tl suolaa
14 dl vehnäjauhoja

Päälle Risenta Kuorittuja seesaminsiemeniä ja Risenta Paahdettuja auringonkukansiemeniä.

Mittaa +42 asteinen vesi, kuivahiiva ja sokeri kulhoon. Anna levätä 10 minuuttia.
Sekoita jauhot ja suola keskenään. Lisää jauhot nesteeseen, hyvin vaivaten.
Kohota vedottomassa paikassa liinan alla noin tunti. Vaivaa ilmat pois ja jaa taikina 16 osaan.
Pyöritä palloiksi ja anna kohota liinan alla 10 minuuttia leivinpaperilla suojatun pellin päällä.
Kiehauta vesi ja nosta kaksi tai kolme rinkeliä kerrallaan veteen. Ei liikaa kerralla.
Esikeitä rinkeleitä max. 10 sekunttia per puoli. Nosta bagel reikäkauhalla leivinpaperille.
Ripottele siemenet kosteaan pintaan. Kypsennä uunissa 200 asteessa noin 15-20 minuuttia, kunnes bagel saa kauniin pinnan.

Chia-karpalovanukas

Amerikassa karpalo on hyvin suosittu. Intiaanit ovat jo kautta aikojen käyttänyt karpaloita niin ruoanlaitossa kuin vaatteiden värjäämisessäkin. Karpalo toimii myös rauhan symbolina joillekkin intiaaneille. Mikä olisikaan parempi tapa aloittaa brunssi kuin chia-karpalovanukkaalla, josta löytyy ripaus kermaista kookosta, ihanaa karpalon kirpeyttä ja lempeää makua.



Chia-karpalovanukas resepti

500 ml Santa Maria coconut milk
1 1/3 dl Risenta valkoiset chiasiemenet
2 dl karpaloita
1/2 tl kardemummaa

Mittaa blenderiin kookosmaito, karpalot ja kardemumma. Surauta sileäksi. Lisää chiasiemenet.
Nosta jääkaappiin noin tunniksi. Annostele maljoihin ja koristele karpaloilla.

Vadelma-kookoskakku

Olen monesti tehnyt pieniä aamiaismuffineita granolasta. Ostin juuri juhlia ajatellen pienen kakkuvuoan, joten päätin ottaa sen nyt koekäyttöön. Jos granola sopii muffinivuokiin, niin miksipä ei kakkuvuokaankin. Risenta granolassa yhdistyy kivasti vadelma ja kookos, joten muita marjoja ei kakkuun kaipaa. Lisäsin kuitenkin pähkinäistä makua taikinaan, mantelijauhetta käyttäen. Brunssikakku onnistui yli odotusten ja kun siivulle sipaisi vielä maapähkinävoita, oih!


Vadelma-kookoskakku resepti

2 dl Risenta vadelma & kookos Granola
3 dl vehnäjauhoja
1 dl Risenta mantelijauhoa
1 tl leivinjauhoja
1/ 2 dl fariinisokeria
2iso kananmuna
30 g voisulaa
3 dl maustamatonta jogurttia

Voitele kakkuvuoka voilla. Jauhota mantelijauholla.
Koristele granolalla, vadelmilla ja tomusokerilla

Voitele kakkuvuoka voilla. Jauhota vuoan pinta mantelijauheella.
Mittaa kuivat aineet kulhoon. Sulata voi. Lisää voisula, kanamuna ja jogurtti joukkoon.
Sekoita hyvin ja annostele kaada jauhotettuun kakkuvuokaan.
Kypsennä aamiaiskakkua uunin alatasolla 200 asteessa noin 30-40 minuuttia.
Anna jäähtyä ennen tarjoilua ja koristele lopuksi.

Taco Tubsit, värikäs papusalaatti ja täyteläinen guacamole

Halusin brunssipöytään jotain kevyen makeaa ja samalla puraisulla pientä suolapalaa. Niin syntyi värikästä  papusalaatti, jossa yhdistyy hedelmät, chili ja pavut. Kyytipojaksi vielä korianterilla ja limellä maustettu täyteläinen guocamole, jossa ranskankerma antoi täyteläisyyttä koostumukseen. Lopulta koko komeus kasattiin Santa Maria Taco Tubsien päälle ja eikun syömään.



Täyteläinen guacamole resepti

1 pss Santa Maria Dip Mix Guacamole
2 avokadoa
1/2 dl ranskankermaa
1 rkl limen mehua
1 tl tuoretta korianteria

Halkaisen avokadot. Poista kivi ja kuori.
Soseuta avokado. Sekoita joukkoon Santa Maria Dip Mix Cuacamole, limen mehu, korianteri ja ranskankerma. Anna maustua jääkaapissa noin 10 minuuttia ja käytä Taco Tubsien kanssa.


Värikäs papusalsa resepti

100 g Risenta mustapapu
1 mango
200 g ananasta
150 g miniluumutomaattia
50 g maissia (pakaste)
suolaa ja mustapippuria
1/2 tl Santa Maria chili fleaks

Liota papuja yön yli. Huutele pavut ja keitä vedessä keskilämmöllä kannen alla noin 40 minuuttia.  
Kaada vesi pois ja anna jäähtyä. Kuutio sillä aikaa mango, ananas ja tomaatti pieneksi paloiksi.
Sekoita jäähtyneet pavut ja kaikki raaka-aineet keskenään. 
Mausta suolalla, pippurulla ja chili fleaksilla.


Arvonta

Millaisia brunssiherkkuja sinä tekisit Santa Marian ja Risentan tuotteista? Kommentoi blogin kommenttiboxiin ja osallistu arvontaan! Muista jättää myös nimesi tai nimimerkkisi! Kommentoineiden kesken arvotaan 30 €-arvoinen Santa Marian ja Risenta tuotepaketti! Voit osallistua arvontaan 1.12 saakka. Täältä löydät arvonnan säännöt. Onnea arvontaan!


Yhteistyössä Santa Maria ja Risenta



Lohta, kasviksia ja riisinuudeleita aasialaisella twistillä

$
0
0

Olen viime aikoina innostunut kokeilemaan uusia makuja keittiössä. Vihannesosasto ja erityisesti siellä olevat tuoreet yrtit ovat heikkouteni. Jaksaisin nuuskutella yrttejä kaupassa vaikka kuinka kauan, mutta säästän kanssaihmiset suuremmalta häpeältä. Viime viikolla huomasin kaupassa hyvin kauniita, minulle hieman tuntemattomia uusia yrttejä. Yrtit olivat wasabi rucola ja kauniin punainen pernille, joita käytetään aasialaisen ruoan kanssa. Kaappasin ne heti kärryihini ja kiikutin nopeasti kotiin. Pääraaka-aineeksi yrteille valitsin taas kalaa, koska olen niin "so in love " kaikkiin kalaruokiin.

Valmistin lopulta lohta, kasviksia ja riisinuudeleita aasialaisella twistillä. Lohelle tein nopean marinadin, jossa yhdistyi mm. soija, makea chilikastike, tuore inkivääri ja wasabi rucola. Kasviksiksi valitsin pirteän värisiä ja rapsakoita tapauksi. Porkkanaa, kaalia, sokeriherneitä, kevätsipulia ja lisää yrttejä. Loppusilaus tuli riisinuudelista. Tein aika suuren pannullisen ruokaa ja yhden yhtään nuudelia tai kalan ripettä ei jäänyt reunoille nuokkumaan. Ruoka maistui meidän perheessä pienimmästä isompaan ja hyvällä ruokahalulla. Tässäpä resepti nyt kokeiltavaksi sinullekkin.


Lohta, kasviksia ja riisinuudeleita aasialaisella twistillä (neljälle)

500 g lohta fileenä

Marinadi lohelle

1 rkl makeaa chilikastiketta
1 rkl soijaa
1 valkosipulinkynsi
1 tl tuoretta inkivääriä
1 tl tuoretta wasabi rucolaa

Sekoita marinadi ja sivele se lohen päälle kauttaaltaan. Anna marinoitua noin 15 minuuttia.
Kypsennä lohi uunivuoassa 200 asteessa noin 15 minuuttia.


Kasviksia ja riisinuudeleita aasialaisella twistillä

100 g riisinuudeleita
1 tl seesamöljyä
100 g porkkanoita
100 g valkokaalia
100 g sokeriherneitä
1 valkosipulin kynsi
1/2 dl purjosipulia
1 rkl makeaa chilikastiketta
1 rkl soijaa
mustapippuria oman maun mukaan
koristele halutessasi tuoreella wasabi rucolalla, pernillellä ja chilillä

Kuori ja paloittele porkkanat ohuiksi tikuiksi. Leikkaa kaali ohueksi viipaleiksi.
Pese ja suikaloi purjosipuli pieniksi viipaleiksi. Kuori ja hienonna valkosipuli.
Kypsennä riisinuudelit paketin ohjeiden mukaan. Lisää pannulle seesamöljy ja kasvikset.
Kypsennä kasviksia muutaman minuutin verran, lisää riisinuudelit ja mausta.
Sekoita muutama minuutti ja tarjoile lohen kanssa.



Punajuurisipsit

$
0
0


Upean väriset ja herkulliset punajuurisipsit sopivat mainiosti syksyn ja talven illanistujaisten tarjottaviin. Punajuurisipsit ovat ihanan rapeita pikkusuolaisia, jossa makea ja suolainen yhdistyy !  Punajuurisipsien kanssa maistuu erilaiset dippikastikkeet esim. ranskankerma tai kermaviilipohjaiset kastikkeet. Punajuurisipsit sopivat myös lihan lisukkeeksi tai antamaan piristystä salaattiin. Kokeile makusi mukaan.


Tarjoilin lapsille ja heidän kavereilleen punajuurisipsejä. Lapset ensin hieman epäilivät sipsien väriä, mutta maistoivat lopulta varoen. Pian kuuluikin huoneesta "saako lisää"? Kaikki menivät ja naapurin poika kävi vielä kehumassa, niiden olevan ihan parhaita ja onhan ne hyviä. Uusi satsi lähtee uuniin illalla!


Ps. Kuvaaminen alkaa olla hieman haasteellista, pimeän aikakauden alettua. Punajuuri ei tullut niin oikeuksiinsa, kuin olisin halunnut. Yritystä kuitenkin on ilmassa!


Ohjeesta tulee kaksi pellillistä, jotka lopulta mahtuu yllättävän pieneen kulhoon.

4 keskikokoista punajuurta
4 rkl hyvää oliiviöljyä
1 tl merisuolaa
muutama rouhaisu mustapippuria


Lämmitä uuni 160 asteeseen. Pese ja kuivaa punajuuret.
Leikkaa kannasta pieni viipale pois ja aseta se lautaa vasten. Näin punajuuri pysyy tukevasti paikoillaan.
Viipaloi punajuuret juustohöylällä, mandoliinilla tai juuresraastimella, jotta saat niistä ohuita.
Kaada öljy ja mausteet kulhoon. Laita punajuurilastut sekaan ja sekoita.
Asettele lastut leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle tasaisesti.
Valmista sipsit uunin keskitasolla noin 40-50 minuuttia lastujen paksuudesta riippuen.
Ota sipsit uunista ja jäähdytä. Herkuttele sipsit sellaisenaa tai dipin kera!


Poropata, paahdetut sitruuna-rosmariiniperunat ja piparinen valkosuklaavaahto.

$
0
0


Joulu on minulle yksi vuoden tärkeimmistä juhlista. Minua voisi kutsua jouluhöperöksi, koska olen niin joulutunnelmaa täynnä hyvissä ajoin. En millään malttaisi odottaa jouluun asti, mutta onneksi on keksitty pikkujoulut. Pikkujoulut piristävät ja tuovat mukavaa tunnelmaa pimeyden keskelle. Kun tämä jouluhöperö sai mahdollisuuden tehdä jouluisen yhteistyön Heirolin kanssa, olin innoissani. Operaatio "pikkujoulut" alkakoon!

Meidän perheessä vietetään joka vuosi pikkujoulut. Perinteisiä jouluruokia ei niissä kuitenkaan tarjota, vaan perinteiset säästetään itse aattoon. Pikkujouluissa otetaan aina rennosti ja tehdään helppoja ruokia. Sellaisia ruokia, joita koko perhe osaa yhdessä tehdä ja valmistaa. Tänä vuonna päätimme herkutella helppoa poropataa, värikästä salaattia, paahdettuja sitruuna-rosmariiniperunoita ja piparista valkosuklaavaahtoa.


Pikkujouluja suunnitellessa ajatukseni kääntyi ruoan lisäksi kattaukseen ja väreihin, koska kattaus on kuin puoliruokaa. Rakastan punaista ja valkoista väriä, joten ne olivat pikkujoulumme teemavärit. Hieman nyt naurattaa, ne taitavat olla meidän värit aina, oli arki tai juhla. Jokatapauksessa olen haaveillut jo tovin kauniin valkoisista ja ajattomista lautasista, joissa olisi kuitenkin jotain spessua. Vihdoinkin löysin ne ja kuulkaas ihan vahingossa! Seikkaillessani Heirol-verkkokaupan sivuilla, huomasin hauskan "lahjaksi" osion, missä voi etsiä lahjavinkkejä juhlan, saajan tai harrastuksen mukaan. Klikkasin toiveikkaana äidille tekstiä ja siinähän ne olivat edessäni. Kauniit First luuposliiniset lautaset, jossa on pienet raidat reunoissa. Lautaset, jotka kestää mikron, konepesun, uunin ja jopa pakkasen! Lapsiperheen arkilautanen, joka sopii juhlaankin. Kyllä lahjaksi osio vaan tietää, mitä tämä äiti toivoo.


Heirol-verkkokaupasta löytyy paljon inspiraatiota ruoanlaittoon ja tuotteet saa tilattua näppärästi suoraan kotiin. Näin säästää aikaa, venyviä käsiä ja hermojaan. Hyvästi jouluruuhkat. Lapsiperheessä verkkokauppa onkin nykyään pelastus ja sitä tulee suosittua usein.


Ruoanlaittovälineet

Ruokaa varten tarvitaan tietysti välineitä, millä sitä ruokaa valmistaa. Lapsiperheessä työvälineet ovat kovassa kulutuksessa päivittäin. Sen takia onkin tärkeää, että työvälineet on laadukkaita, niiden pitäisi kestää konepesu ja takuukin olisi hyvä olla ainakin muutama vuosi. 

Hankkimissani paistinlastassa, tarjoilulusikassa ja perunahaarukassa on 3 vuoden takuu, ne saa laittaa astianpesukoneeseen ja ulkonäkökin passeli. Voin hyvillä mielin käyttää niitä ensin ruoanvalmistuksessa ja sen jälkeen kattauksessa, käytännöllistä!


Poropata

Punainen väri on heikkouteni. Ei tarvi olla joulu, punainen toimii läpi vuoden. Punaisella värillä saa pirteyttä keittiöön kuin kattaukseenkin. Punaisen värin ohella minulla on yksi luottoasia keittiössäni ja se on valurautapata.  Padassa saa valmistettua todella helposti ja näppärästi mehevät pataruoat. Heirolin punainen valurautapata on yksi kauniimmista punaisista padoista, jota olen nähnyt. Heittäydyn nyt romantiikoksi, mutta kuvailisin väriä rakkauden punaiseksi. Rakkaudellahan sitä ruokaakin tehdään.

Punaisessa valurautapadassa valmistettiin pikkujouluihin poroa. Poropata on kauniin väristä ja maistuvaa, sen vuoksi se sopiikin hyvin talven juhliin. Poropata on todella helppo valmistaa ja poronkäristystä löytyykin melkein joka kaupan pakaste-altaasta.

Poropata saa makunsa mm. punajuuresta, katajanmarjoista, tuoreista yrteistä, smetanasta ja tummasta oluesta. Pata melkein nuoltiin sormin puhtaaksi ja nolona tunnustan, se loppui kesken! Niin suuren suosion ruoka sai. Vinkki: tee riittävästi, ettei tule pikkujoulukiukku.


Sain syksyllä äidiltäni lahjaksi mustan pippurimyllyn (ukko), jossa pidän mustapippuria. Rosèpippurit ovat kaipailleet myös omaa paikkaansa ja löytyihän niillekkin mylly lopulta Heirolilta. Puinen punainen klassikko pippurimylly (akka), johon rosèpippuri pääsivät. Nyt ukko ja akka seisovat sulassa sovussa pöytäkoristeina ruokapöydässä. Aika komia pari, etten sanois.




Poropata resepti

500 g poron käristystä (pakaste)
20 g voita
1 sipulia
1 yksikyntinen valkosipuli
5 dl tummaa olutta
4 katajanmarjaa
1 laakerinlehti
1 tl rosèpippuria
2 punajuurta
1 tl tuoretta timjamia
1 tl tuoretta rosmariinia
80 g smetanaa

Kuori ja silppua sipulit. Kuumenna pata hiljalleen. Sulata voi padassa ja kuullota sipulit.
Laita liha joukkoon ja kääntele sitä, kunnes liha saa hieman väriä.
Lisää mausteet ja olut.  Anna hautua kannan alla noin 45 minuuttia.
Lisää lopuksi punajuuri, smetana ja yrtit. Hauduta vielä 30 minuuttia ja tarjoile.

Värikäs salaatti

Meidän perheess syödään paljon salaattia, erityisesti muutaman raaka-aineen salaatteja, jossa on kasviksia ja juureksia yhdessä. Joskus sitä kuitenkin kyllästyy siihen perusmuotoon ja kaipaisi vaihtelua ulkonäköön. Sitä vaihtelua saa näppärässti spiraalileikkurilla, joka tekee hauskan mallista spiraalia vaikkapa porkkanasta. Spiraalileikkuri tekee kaunista jälkeä, kunhan ensin siihen saa pientä tuntumaa. Mitä isompi porkkana, sen parempaa spiraalia tai niin ainakin oma silmä oli katsovinaan. Valitsin värilajitelman porkkanasta ja niin värit sekä muodot kohtasivat kivasti. Lapset rakastivat spiraalin mallista porkkanaa ja siitä syntyikin monta seikkailua lautasella, äidin iloksi!



Paahdetut sitruuna-rosmariiniperunat

Pidän makean, suolaisen ja kirpsakan välimuodosta. Pidän myös perunasta, koska peruna on niin monipuolinen raaka-aine. Jouluinen fiilis sai tällä kertaa perunat lämpimään makeaan paahteeseen, kirpsakkaa makua unohtamatta. Ladoin värikkään salaatin ja paahdetut sitruuna-rosmariiniperunat hauskasti First kerroskakkuvadille. Kerroskakkuvadissa ruoka on näyttävän näköistä ja jopa käytännöllistä. Kakkuvadin kerroksiin saa paljon ruokaa mahtumaan ja näin tilaa jää ruokapöytäänkin mukavasti. Perunat oli helppo napsia lautaselleen pienellä perunahaaarukalla.



Paahdetut sitruuna-rosmariiniperunat resepti

1 kg esikeitettyjä puikulaperunoita
1 sitruunanmehu
1 rosmariinin oksa
1 tl paprikajauhetta
1/2 tl kanelia
1 tl suolaa
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa mustapippuria rosmariinia hienonnettuna

Kuori perunat. Esikeitä ne suolalla maustetussa vedessä noin 5-10 minuuttia, koosta riippuen.
Poista vesi ja anna perunoiden jäähtyä. Hienonna rosmariinin lehdet pieneksi.
Purista sitruunan mehu. Sekoita öljy, mausteet, hunaja, sitruunanmehu ja rosmariini keskenään.
Kaada marinadi lämpimälle pannulle ja lisää perunat joukkoon.
Kääntele perunoita pannulla, kunnes ne ovat saaneet kauniin värin ja ovat kypsyvät.

Piparinen valkosuklaavaahto

Pikkujoulut ei ole pikkujoulut, jos jälkkäri ei tarjota. Näin totesi lapset ja taisi aikuisten suusta kuulua jokseenkin samantapaista muminaa. Jälkiruoaksi valmistin helppoakin helpoimman piparisen valkosuklaavaahdon. Maku ja tekemisen vaiva ei ihan kulje käsi kädessä, mutta sehän juuri sopii minulle. Mitä helpompi sen parempi. Lapset pääsivät  murskaamaan pipareita, jotka sitten laitettiin pyöreiden pikkuvuokien pohjalle. Piparimurun päälle valkosuklaavaahto ja koristeeksi sekä makeutta taittamaan vielä muutama puolukka. Herkullista joka lusikallisella! Pyöreät pikkuvuoat olivat juuri omiaan jälkiruokien tarjolle laittamiseen. Ei liian suuret, eikä liian pienet. Vuokien siirtely pöydästä toiseen sujui näppärästi punaisella tarjottimella.




Piparinen valkosuklaavaahto resepti (5 hengelle)

150 g valkosuklaata
2 dl kuohukermaa
250 g mascarponea
5 piparia
2 rkl puolukoita koristeeksi

Sulata suklaa kulhossa, vesihauteessa tai mikrossa. Anna suklaan jäähtyä hieman.
Sekoita kerma ja mascarpone keskenään. Lisää valkosuklaa joukkoon ja sekoita uudelleen.
Nosta seos jääkaappiin noin kahdeksi tunniksi jähmettymään.
Murskaa piparit rouheeksi ja annostele piparimurska annoskulhojen pohjalle.
Vaahdota kermaseos ja annostele se piparimurskan päälle. Koristele puolukoilla ja piparilla.



Ensimmäiset pikkujoulut ovat nyt takanapäin, mutta onneksi niitä voi viettää vielä muutamat ennen joulua. Kukaan ei laske. Oikein ihanaista ja herkullista joulun odotusta!

-Peggy-


Arvonta

Täällä ollaan niin joulutunnelmissa, että lukijoita hemmotellaan arvonnalla! Mikä Heirolin tuotteista olisi juuri sinun joululahjatoivelistalla? Kommentoi ja linkitä oma tuotetoiveesi alle. Kommentoiden kesken arvotaan 75 € arvoinen lahjakorttiverkkokauppaan! Voit osallistua arvontaan 4.12 saakka. Täältä löydät arvonnan tarkemmat säännöt.

Yhteistyössä Heirol

Kannattaa myös tykätä Heirolista Facebookissa, niin pysyt perillä Hyvän maun välineistä!


Helpot mantelipiparit

$
0
0

Itsetehdyt mantelipiparit ovat ihanan rapsakoita ja niin suussa sulavia. Sana itsetehty ei kuitenkaan tarkoita tuntien maratonia keittiössä. Näiden mantelipipareiden motto nimittäin on  "paljon makua, vähän vaivaa"! Mantelipipareiden valmistus on nopeaa ja raaka-aineet helppoja. Mantelin maku antaa pikkuleiville juhlavan fiiliksen. Jos haluaa tehdä mantelipipareista näyttävämpiä, silloin piparit voi koristella esim. suklaalla ja tomusokerilla. Mantelipipareita voi myös täyttää ja pinota päällekkäin pikkuleivoksiksi.  Maistuisikos sulle mantelipipari? Tässäpä resepti!



Helpot mantelipiparit

2 1/2 dl vehnäjauhoja
80 g voita
1 dl mantelijauhetta tai hienoa mantelirouhetta
1 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl manteliaromia
1 rkl kylmää vettä

Koristele

8 suklaa palaa
tomusokeria

Paloittele jääkaappikylmä voi kuutioksi. Nypi voi ja vehnäjauhot muruksi.
Lisää joukkoon mantelijauhot, sokeri ja kananmuna. Sekoita taikinaksi.
Annostele lopuksi lusikalla manteliaromi ja vesi. Sekoita nopeasti, älä vaivaa.
Ota leivinpaperi, jauhota se ja kaulitse taikina ohueksi levyksi. Ota mieleisellä muotilla pipareita.
Paista uunissa 180 asteessa noin 10-15 minuuttia. Jäähdytä piparit.
Sulata suklaapalat mikrossa, pienessä kupissa. Valuta suklaata ohuena nauhana piparien päälle.
Anna suklaan jähmettyä (esim. jääkaapissa) ja ripottele lopuksi tomusokeria piparien päälle.



Juustoinen päärynä-punajuurisalaatti

$
0
0

Juustoinen päärynä-punajuurisalaatti on ihanan värikäs ja ruokaisa salaatti, joka saa makujen ilotulituksen suussa. Juustoinen päärynä-punajuurisalaattti rouskuu mukavasti suussa ja samalla kermainen homejuusto antaa sille täyteläisyyttä. Salaatin kruunaa lopulta helppo itsetehty salaatinkastike. Olen leikannut salaatin ohjeen talteen monta vuotta sitten Pirkka-lehdestä. Syksyn ja talven kolkuttaessa ovella, etsin reseptin ja nautin lautasellisen väriterapiaa.


Minulla meni kymmeniä vuosia aikaa tottua homejuuston makuun ja nyt en meinaa saada siitä kyllikseni ollenkaan. Homejuusto sopii moneen ruokaan. Mitä rasvaisampi, sen parempi. Homejuusto on ihan mielettömän herkkua piparkakkujen, päärynän, punajuuren, taatelin, persimonin ja monen muun kanssa. Homejuusto vaan on niin hyvää ja makuasioistahan voi aina kiistellä.


Salaatti:

2 kypsää punajuurta
2 päärynää (tuore)
1 pss salaattia (värikäs lajitelma)
170 g homejuustoa
1/4 dl pekaanipähkinöitä
suolaa makusi mukaan

Kastike:

4 rkl rypsiöljyä
3 rkl valkoista balsamicoa
suolaa ja mustapippuria myllystä

Sekoita raaka-aineet keskenään ja nosta jääkaappiin odottamaan.

Valmista ensin salaatinkastike.
Keitä punajuuret kypsiksi suolavedessä. Jäähdytä ennen käyttöä hyvin.
Kuori kypsät punajuuret ja paloittele sopivan kokoisiksi paloiksi.
Ripottele punajuurten päälle ripaus suolaa ja laita hetkeksi jääkaappiin.
Asettele salaatti kulhoon, ripottele päälle homejuusto,viipaloidut päärynät ja punajuuret.
Ripottele lopuksi pähkinät ja kastike.
Tarjoile!


Poropyörykät

$
0
0

Hienostunut ja maukas poropyörykkä sopii niin arkeen kuin juhlaankin. Poropöryköitä on mukava napostella sellaisenaan hillojen ja salaattien kera tai syödä ruokaisemmin muusin kaverina. Parhaan maun pyöryköihin saa käyttämällä tuoreita yrttejä ja syömällä ne melkein suoraan pannulta.


Meidän perheen joulupöytään on alkanut salaa hiipimään monta uutta makua ja sorttia. Poropyörykät ovat yksi niistä herkuista, joka on tullut jo klassikoksi juhlapöydässä. Poropyörykät aloittavat juhlakauden itsenäisyyspöydässä ja jouluaattona ne syödään perinteisten jouluruokien rinnalla. Puolukat ja poropyörykkä, mmmm. Herkkua!

Poropyörykät (noin 6 hengelle)

800 g poronjauhelihaa
1 sipuli
1 muna
2 tl meiramia
2 tl tuoretta rosmariinia
2 tl tuoretta timjamia
1 tl suolaa
4 murskattua katajanmarjaa
1 rkl riistafondia tai vahvaa lihalientä
muutama rouhaisu mustapippuria ja rosèpippuria
1/2 dl kivennäisvettä

Paistamiseen voita

Hienonna yrtit. Kuori ja silppua sipuli. Kuullota sipuli pannulla voin kera.
Ripottele yrtit pannulle mukaan ja sekoita. Ota pannu levyltä pois ja anna jäähtyä hieman.
Sekoita kulhossa lihat, muna, yrtit, sipuli, mausteet ja fondi.
Lisää kivennäisvesi ja sekoita taikinasta kiinteä massa.
Pyörittele pyörykät valmiiksi leivinpaperin päälle ja esipaista uunissa 200 asteessa 5 minuuttia.
Viimeistele kypsäksi paistinpannulla voissa keskilämmöllä.
Tarjoile ja nauti!






Lempeä sillitäyte juurespaistokselle

$
0
0

Hei juhlaväki iloitkaa, nyt on Ahtiasillien aika. Hetken kestää valmistus, sekin helppo ja kätevä. Hei juhlaväki iloitkaa, nyt on Ahtisillien aika! Tähän innostuneeseen laululuritukseen on siis syynä silli! Pääsin nimittäin toteuttamaan oman reseptini Ahtisilli-kampanjassa ja tehän tiedätte kuinka perso olen kalalle. Suu maiskuen ajatukseni ensin rönsyilivät, koska sillistähän saa tehtyä vaikka mitä herkkuja! Lopulta ruokapöytään valmistui juurespaistosta rapeiden silliruusukkeiden kera sekä lempeän makuinen sillitäyte, joka sopii täydellisesti juureksille. 

Käytin itse juurespaistoksen silliruusukkeisiin Ahti Perinteinen Sillifileetä, joka on sitä ns. aitoa perinteistä rasvasilliä. Sillifilee oli aivan ihanan makuista rapsakkana suolapalana. Paahdetun punajuuren makeus ja perunan maku sopivat sillin kanssa suuremmoisesti. Lempeään sillitäytteeseen käytin Ahti matjessillifileetä, jossa on mukava maustesuolattu maku jo itsessään. Sillin kanssa valitsin makupariksi smetanaa ja reilusti tuoreita yrttejä. Yksinkertaisia makuja, helpolla ja niin hyvää. Täydellistä juhlapöytään ja miksei arkeenkin. Lempeä sillitäyte maistuu voileivänkin päällä ihan sellaisenaan.


Entisenä Porilaisena uskallan sanoa isosti peukutellen, että Ahtisilli valmistetaan Suomen Turussa. Näiden käyttämieni sillien raaka-aineena on käytetty rasvaista Norjansilliä, joka on hyvällä tavalla rasvaisempaa sorttia ja laadukkaamapaa. Sillistä saa elimistölle paljon hyviä aineita, kuten Omega-3-rasvahappoja. Ahtisillin käytämät kalat ovat myös vastuullisesti kalastettuja. Sen kertoo tuotteessa oleva MSC-merkki, joten syö silliä ja juo glögiä päälle. Juhlakauden herkut on siinä. Lisää maukkaita reseptejä niin arkeen kuin juhlaankin, löydät Sillikoulu.fi sivuilta. Kurkkaa sivustolle ja inspiroidu.

Ps. Kun tähyilet sillihyllylle, Boy kevytsuolattusilli on nyt Ahti Perinteinen Sillifilee. Nimi-ja pakkaus eri, mutta paketti sisältää kuitenkin saman herkkutuoteen.



Juurespaistos (neljälle)

150 g Ahti Perinteinen sillifilee
5 perunaa
2 punajuurta

Marinadi

4 dl oliiviöljyä
1 rkl sitruunan mehua
ripaus suolaa
1 tl rosèpippuria
1 rkl tuoretta persiljaa
1 rkl tuoretta ruohosipulia

Liota silliä kylmässä vedessä noin 2 tuntia.
Kuivaa silli talouspaperilla. Leikkaa pizzaleikkurilla pitkiä ohuita siivuja.
Kierrä siivut ruusuiksi ja jätä hetkeksi sivuun odottamaan.
Pese punajuuret ja perunat. Halkaise perunat puoliksi. Paloittele punajuuri kuuteen osaan.
Valmista kulhossa marinadi. Lisää punajuuret ja perunat joukkoon. Sekoita hyvin.
Lado punajuuret ja perunat uunivuokaan. Lisää silliruusut juuresten päälle.
Kypsennä uunissa 175 asteessa noin 50 minuuttia. Koristele tuoreella persiljalla ja ruohosipulilla.
Tarjoile lempeän sillitäytteen kanssa.



Lempeä sillitäyte

150 g Ahti Matjessillifilee
1 punasipuli
1 tl sinappia
2 dl smetanaa
muutama rouhaisu rosèpippuria
koristellaan sillillä ja ruohosipulilla

Kuori ja silppua punasipuli hienoksi. Paloittele silli veitsellä pieneksi kuutioksi.
Sekoita sipuli, silli, sinappi, smetana ja mausteet kulhossa.
Nosta hetkeksi jääkaappiin maustumaan. Koristele lopuksi ruohosipulilla ja sillillä.


Yhteistyössä Ahtisillit


Riisimurokarkit

$
0
0

Olin alle kouluikäinen, kun sain kutsun syntymäpäiväjuhlille naapuristoon. Juhliin oli erityisen paljon panostettu ja kaikki olivat viimeisen päälle hienoa. Juhlien kohokohta oli nukketeatteriesitys sekä yksi mieleenpainuva makeinen. Pieni rouskuva suklaalta maistuva herkku, joita tarjoiltiin värikkäissä folivuoissa. Rouskuvia makeisia kutsuttiin nimellä riisimurokarkki. Siitä lähtien riisimurokarkeilla on ollut oma pieni herkkupaikkansa sydämessäni. 

Värikkäistä folioista ja herkullisista suklaaröykkiöstä huolimatta, riisimurokarkit on todella helppo valmistaa. Aikaa riisimurokarkkejen tekemiseen ei mene kuin hujaus ja pian edessä jo koreileekin iso kööri värikkäitä suupaloja. Jos haluaa vetää överiksi, riisimurokarkkeihin voi ujuttaa vaikkapa suklaahippuja, vaahtokarkkeja tai granaatinomenan siemeniä. Vain mielikuvitus rajana. Itse halusin palata lapsuuden muistoihin ja valmistin riisimurokarkit, sellaisena kuin muistan ne ensi kertaa. 

Toinenkin mieleenpainuva asia kyseisistä juhlista oli, nimittäi saippualla pesty suuni. Se ei kuitenkaan yltänyt juhlien kohokohdaksi asti. Muistan kuin naapurin poika yllitti sanomaan kirosanan juhlissa. Minä olin tietenkin rohkea ja suu soikeana kerroin mitä pitikin. Sanastahan syntyi sen maailman suurin soppa. Talon emäntä otti korvatillikan mitalla minusta kiinni ja sitten mentiin pesemään suuta saippualla. Voi että, kun minä sitkeästi pidättelin itkua ja en kuulkaas kiroillut sitten hetkiin sen jälkeen. En totisesti, enkä mennyt syömään sen koommin naapurin suklaakarkkejakaan. Sain kerralla tarpeekseni molemmista. Onneksi riisimurokarkkeja saa muualtakin, kun iha itte tekee. 


Riisimurokarkit

100 g kookosrasvaa
2 dl tomusokeria
1/2 dl tummaa kaakoajauhoa
1 tl vaniljasokeria
7 dl riisimuroja

Sulata kookosrasva kattilassa. Anna jäähtyä hieman.
Sekoita tomusokeri, kaakaojauhe ja vaniljasokeri.
Siivilöi jauheseos kookosrasvan joukkoon ja sekoita.
Lisää riisimurot, sekoita hyvin ja annostele pieniin vuokiin.
Nosta jääkaappiin kovettumaan hetkeksi.
Ripottele tomusokeria päälle koristeeksi ja tarjoile.


Täytetty joulubroileri ja mausteinen bataattilaatikko

$
0
0

Joulu kolkuttelee jo ovella. Ajatukset hiipiivät pikku hiljaa joulupöydän herkkuruokiin ja siihen, mitä tänä vuonna juhlapöydässä tarjottaisiin. Olen muuttanut vuosien saatossa perheemme jouluruokaperinteitä, sen hetken mieltymyksien ja lempiruokien mukaan. Kun pääsin Atria kampanjaan, olin mielissäni, koska perheemme on kaivannut joulupöytään lisää uusia makuja mm. kinkun rinnalle. Tänä vuonna meidän joulupöydässä koreilee ensimmäistä kertaa myös mehukas ja täytetty Atria Perhetilan Joulubroileri sekä mausteinen bataattilaatikko.


Täytetty joulubroileri

Täytetty broileri on tuttu näky brittien juhlapöydässä. Broilerin sisus täytetään erilaisilla raaka-aineilla ja sen jälkeen broileri nostetaan uunin muhimaan. Täytteet imevät itseensä kaikki broilerin hyvät maut ja näin myös pitävät itse broilerin mehukkaana. Täytteet tarjoillaan broilerin kaverina saman aikaisesti. Täytteet vaihtelevat tekijänsä mukaan ja niin myös meillä. Meillä joulubroileri sai jouluisen täytteen, nimensä mukaan. Täytteeksi tuli, karpaloita, taatelia, pistaasipähkinöitä, leipää, sipulia, tuoretta rosmariinia ja mausteita. Täyte oli superherkullista.




Täytetty joulubroileri 

1 kpl (n.1,7 kg) Atria Perhetilan Joulubroileri

Täyte
10 g voita (laktoositon)
1 punasipuli hienonnettuna
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
1 dl kuivattuja karpaloita
1/2 dl pistaasipähkinöitä murskattuna
1 dl taateleita
2 siivua vaaleaa leipää kuutioituna tai 1 dl krutonkeja
1 tuore rosmariinin oksa
suolaa ja mustapippuria oman maun mukaan
muutama voinokare (laktoositon) broilerin päälle ennen uuniin laittoa

Ota broileri huoneenlämpöön puoli tuntia ennen täytteen laittoa.
Kuori ja hienonna sipulit. Ota pistaasipähkinöiden kova kuori pois ja murskaa pähkinä.
Halkaise taatelit ja poista siemen. Siivuta ja kuutioi leipä. Hienonna rosmariinin lehdet.
Kuullotta sipulit paistinpannulla voissa keskilämmöllä.
Lisää joukkoon kaikki muut aineet ja mausta. Sekoittele muutaman minuutin verran.
Irrota nahka varoen broilerin kopien ympäriltä, niin ettei nahka repeä.
Täytä broileri painellen täytemassaa tiiviisti broilerin sisälle.
Asettele broilerin koivet ristiin ja kiedo nahka takaisin paikoilleen koipien ympärille.
Nosta broileri uunivuokaan ja laita muutama voinokare nahan päälle.
Kypsennä 175 asteessa uunin keskiosassa noin 1 h 45 min.
Ota broilerin uunista ja anna jäähtyä hetki. Ota lusikalla täyte pois ja laita se tarjoilukulhoon.
Tarjoile mausteisen bataattilaatikon kaverina.



Mausteinen bataattilaatikko

Olen ihan lovena bataattiin ja niin on meidän perheessä muutama muukin. Bataatista ja bataattisoseesta on tullut tehtyä monen monta ruokaa. Nyt oli bataattilaatikon aika. Atria Bravuuri Paistovalmis Bataattilaatikko on mukavan helppo ja nopea tapa valmistaa bataattilaatikkoa. Ei tarvi kuin maustaa sose oman maun mukaan, jos haluaa ja sitten vain uuniin. Meidän laatikko sai miedosti mausteita ja päällinen kuorrutettiin suolaisen makealla täytteellä, johon tuli runsaasti taateleita ja pistaasipähkinöitä. Uunin lämmössä taatelit saivat rapean karamellisen koostumuksen. Koko komeuden kruunasi siirappinen mausteliemi. Bataattilaatikko jää ehdottomasti meidän jouluperinneruoaksi. Lisää uusia reseptejä jouluruokapöytään löydät Atrian joulusivustolta, kannattaa kurkata sinnekkin.

Ihanaa kun pian tulee joulu. Itse meinaan ottaa tänä vuonna joulun hieman rennommin ja hengähtää. Syödä hyvin, olla perheen kanssa ja ehkäpä lukea jonkun kirjan. Mitä joulusuunnitelmia teillä muilla on?


Mausteinen bataattilaatikko 

2 kpl Atria Bravuuri 550g Paistovalmis Bataattilaatikkoa
1/2 tl kanelia
1/4 tl muskottipähkinää
1 dl taateleita hienonnettuna
1/2 dl pistaasipähkinöitä rouhittuna
nokare voita (laktoositon)

Voitele uunivuoka. Halkaise taateli ja poista siemen.
Irrota pistaasipähkinän kova kuori ja rouhaise pähkinä pienemmäksi veitsellä.
Sekoita bataattiainekset ja mausteet kulhossa. Kaada bataattiseos vuokaan.
Kuvioi mielesi mukaan. Kuorruta bataattilaatikko taateleilla ja pähkinöillä.
Valmista uunissa 150 asteessa noin 35 minuuttia. Ota bataattilaatikko uunista.
Valuta lusikalla liemi kuorrutteen päälle. Tarjoile.

Liemi

1/2 dl tummaa siirappia
1/2 dl vettä
1/2 tl jauhettua kanelia
1 tähtianis

Mittaa siirappi ja vesi kattilaan. Lisää kaneli ja tähtianis.
Kiehauta muutaman minuutin verran, koko ajan sekoittaen.
Ota kattila levyltä ja anna jäähtyä hetki. Annostele bataattilaatikon päälle.



Yhteistyössä Atria

Jouluiset skonssit, OI MAVON SILIMÄ JA KEHVATSUT PÄÄLLE

$
0
0

Jouluna skonssitkin juhlivat ja siitä inspiraatoituneena, nämä klassikkot saavat uuden jouluisan täytteen. Jouluiset skonssit ilahduttavat valkosuklaalla, kanelilla ja kuivatuilla karpaloilla. Skonssit maistuvat parhaalta silloin kuin makeahammasta kolottaa ja haluaa jotain muuta kuin suklaakonvehdin. Skonssin valmistus on helppoa ja nopeaa, joten koko päivää ei tarvi keittiössä kökkiä! Jouluinen skonssi on sopii glögin, kahvin tai teen kaverina.

Asiasta viidenteen villasukkaan! Joulustressi, mitä ihmettä?

OI MAVON SILIMÄ ja KEHVATSUT PÄÄLLE! Joulu on jo ensi viikolla. Mihin tämä aika oikein liitää?  En ole kuulkaas lähettänyt yhden yhtään korttia, saatika tehnyt niitä. Tänä vuonna sitä A-luokan jouluihmisen joulupostimerkkiä ei siis ilmesty kortteihin. Ai niin, eihän niitä kortteja edes ole. Lahjat on vielä ostamatta. Pakastin ammottaa tyhjyyttään, siellä ei ole esivalmistettuja ruokia, ei tortun torttua, ei mitään. Oudointa on, ettei minua stressaa tilanne yhtään! Kotona on riittänyt sen verran touhua ja pikkupotilaita siihen mallliin, että nyt mennään vain päivä kerrallaan.  Mutta hei! Onneksi on vielä aikaa, kyllä tässä ehtii.

Tänä vuonna olen päättänyt saada vaaleanpunaisen elokuvissakin olevan täydellisen pumpulijoulun. Missä tuoksuu glögi ja  pipari. Kasvoilla hymyt, katsellaan yhdessä joululeffoja, pelataan lautapelejä, kietoudutaan sohvalle filttien alle ja ollaan vaan. Ei stressiä kiireestä tai ruokamaratonia keittiössä. Naurattaa jo valmiiksi, koska tiedän sen olevan himpun verran erilainen, mutta tavotteita pitää olla.

Joulupöydässä meinaan tarjota vain helposti valmistuvia lemppariruokia, kuten poropyörykät, silliä, täytetty broileri ja mausteinen bataattilaatikko.  Leivonnaisista pöytään pitää saada ehdottomasti taatelikakku sekä saaristolaisleipä. Aina ei tarvi olla kymmentä eri sorttia pöydässä, vähempikin varmasti riittäisi.

Miten siellä sujuu jouluun valmistautuminen? Joka teillä kaikilla on jo joulusysteemit valmiina? Älkää vaan sanoko, että on. Tulee muuten stressi, hehhehhh!

Skonssit (noin 12 kpl muotista riippuen)

4 dl jauhoja
3/4 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl kanelia
3/4 dl sokeria
50 g voita jääkaappikylmä
1 dl maitoa
1 muna
1/2 sitruunanmehu

nokare voita uunipellin voiteluun
tilkka maitoa skonssin voiteluun

Voitele uunipelti nokareella voita. Paloittele 50 g jääkaappikylmää voita pieniksi kuutioiksi.
Yhdistä kuivat-aineet ja nypi paloiteltu voi joukkoon, jotta saat taikinasta murumaisen seoksen.
Vatkaa muna kevyesti. Purista sitruunan mehu maidon joukkoon. Sekoita kaikki keskenään.
Kaada neste joukkoon sekoittaen, älä vaivaa (jottei taikina sitksity).
Kauli taikina jauhotetulla alustalla noin 3 cm levyksi ja ota muotilla skonsseja.
Nosta skonssit voilla voideltuun uunipeltiin ja voitele maidolla.
Paista uunissa 200 asteessa noin 10-15 minuuttia, uunista riippuen.
 Ota uunista anna jäähtyä hieman, halkaise skonssi ja täytä.

P.s. Vahva reunaiset juomalasit ja mukit sopivat hyvin muotiksi skonssien tekemiseen.

Täyte

150 g ranskankermaa
80 g valkosuklaata
1/2 tl kanelia
3 dk kuivattuja karpaloita

Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Sekoita kaikki keskenään ja täytä.


Joulufudge

$
0
0

Jouluna on ihana antaa lahjaksi itsetehtyjä makeisia ja maistuu ne toki itsellekkin. Makeisten tekeminen on yllättävän helppoa ja aikaa herkkujen tekemiseen ei mene koko päivää. Itsetehdyt makeiset ovat persoonallisia ja makuvivahteita voi vaihdella oman maun mukaan lukemattomasti. Joulufudge on yksi herkullisimmista makeisista, joka hurmaa pehmeydellään ja mukavan rouskuvalla koostumuksella samalla kertaa. Joulufudgessa on myös kaunis väri, joka sopii täydellisesti jouluun.

Pehmeä joulufudge pitää sisällään paljon joulun makuja pähkinöistä karpaloihin ja lempeän tuoksuviin mausteisiin. Fudge sopii joulupyhien kahvipöytään ja se on ihastuttava ruokalahja makean ystävälle. Joulufudge on makea ja rikasta, joten muutama pala riittää henkeä kohden kahvipöydän makeistarjoilussa.





Joulufudge

2 dl vispikermaa
2 dl sokeria
2 rkl siirappia
50 g voita
100 taloussuklaata
1 1/2 dl pehmeitä karpaloita
1/2 tl kanelia
1/4 tl inkivääriä
1/4 neilikkaa

Koristus

1 dl rouhittuja pähkinöitä
1/2 dl karpaloita

Rouhi taloussuklaa ja laita kulhoon. Lisää joukkoon kaneli, inkivääri, neilikka ja karpalot.
Mittaa kattilaan kerma, sokeri ja siirappi, kuumenna seos kiehuvaksi. Lisää joukkoon voi.
Anna seoksen kiehua pienellä lämmöllä noin 20 minuuttia, kunnes koostumus on kinuskimaista.
Voit testata seoksen sopivaa koostumusta tipauttamalla pari pisaraa kylmään veteen.
Ota kattila liedeltä pois ja kaada suklaamausteseos joukkoon.
Kaada fudgeseos leivinpaperilla vuorattuun pieneen suorakaiteen muotoiseen vuokaan
Koristele heti päälinen karpaloilla ja pähkinöillä, jotta ne kiinnittyvät hyvin fudgeen.
Anna fudgen jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja siirrä sen jälkeen jääkaappiin jähmettymään.
Leikkaa jähmettynyt levy pieniksi paloiksi ja herkuttele!
Säilytä joulufudget kylmässä. Säilyvyys reilun viikon verran.


Viewing all 172 articles
Browse latest View live