Kukapa olisi uskonut viime vuonna tai koskaan tässä elämässä, että saisin tälläisen viestin!
Hello Peggy!
We are so happy to congratulate you on winning the Fourth Foodelia Awards!
Hieraisen silmiäni ja yritän tavata tekstiä uudelleen. Teksti on yhä tietokoneen ruudulla, eikä se ole lähtenyt siitä mihinkään. Olen siis voittanut suositun kansainvälisen ruokavalokuvauskilpailun kahdella kuvallani! Salaatti kuin ystävä ja sitruuna-hunajakastike ja suklainen-lakritsajälkkäri vadelmilla, jonka maku oli todella herkku. Viestiä on vieläkin vaikea uskoa todeksi koska.....
Foodelia Awards kilpailuun osallistujien valokuvat olivat toinen toistaan kauniimpia ja persoonallisia. Monella on paljon kokemusta valokuvaamisesta ja sitten olen minä! Tietotekniikkaa, nippeli nappeli tietoa inhoava ruokabloggaava kotiäiti, joka räpsii valokuvia mututuntumalla. Monesti kuvista katoaa myös muutama raaka-aine, jo ennen kun ehdin aloittaa. Perheen pikkukätöset napsivat nimittäin kuvausmateriaalit parempiin suihin.
Vielä viime vuonna kuvasin kaikki valokuvani tänne blogiinkin reilusti yli kymmenen vuotta vanhalla kameralla, jossa oli vain yksi nappi (joka toimi silloin kun halusi). Kamerassa ei ollut mitään herkkuja ja ruutu oli sumea. Lopulta jouduin antamaan periksi ja ostin itselleni elämäni ensimmäisen järkkärin. Kaipasin vanhaa kameraani, ehkä siksi, koska se oli ikuistanut elämämme monet muistot. Vastahakoisesti otin kuitenkin uuden kameran käyttööni ja siitä lähti uusi intohimoni, valokuvaus. Valokuvaukseni on itse opittua (vaikka joskus olen toisin valehdellut), enkä vieläkään ole tutustunut käyttöohjeisiin, en vieläkään osaa kamerani toimintoja, mutta räpsin minkä arjen puuhistani kerkiän. Se onkin sitten ainoa mitä osaan kameran kanssa tehdä, klik ja klik.
Olen valehdellut miehelleni eli Walesin tiikerille muutaman kerran kahdenkymmenen vuoden aikana. Yksi suurin vale oli, kun kerroin hänelle alkuaikoina, että olen käynyt arvostetun valokuvauskurssin. Kaikki alkoi siitä, kun tikru otti jouluna valokuvia lapsista ja minusta. Minulta puuttui suurimmasta osaa kuvista pää tai käsi ja jos ne pääsivät mukaan, puuttui kuvasta lapset. Hienotunteisena kerroin, että minä voisin ottaa valokuvat siitä lähtien, olenhan käynyt valokuvauskoulunkin. Kattia kanssa, minä en ollut paljon sen parempi, enkä todellakaan ollut mitään kurssia käynyt. Tikru oli ylpeä vaimonsa valokuvauskurssista ja en kehdannut kertoa totuutta, ennen kuin monen vuoden jälkeen. Siitä lähtien se onkin ollut hauska puheenaihe, josta olen kuullut monissa juhlissa. Peggy voisi ottaa juhlakuvat, kun se kurssikin ja ammattitaito on tallessa. Heh, kyllä sitä tuli oltua hölmö. Joka tapauksessa tässä sitä nyt ollaan ilman kurssia, mutta yhtenä ruokavalokuvakilpailun voittajana. Nyt keittiöön, jotain hyvää on tuloillaan...ja ehkä muutama kuvakin.
