Pataleipä on hurmannut meidän perheen täysin. Se on oikeasti paras itsetehty leipä ikinä, joka saa ihmettelemään joka kerta, minäkö tämän oikeasti tein (eikä ranskalainen leipuri Hiiva). Pataleipä on pinnalta niin rapea, sisältä pehmoisen kuohkea ja maku, omnom! Viime aikoina meillä on ollut siis meneillään pataleipämaraton. Halusin tällä kertaa kokeilla jotain uutta makua ja keväisen värikästä. Pyöräytin pataleivän, johon tuli mustikoita, pähkinöitä ja rusinoita. Maku oli ihanan suolaisen makea. Yksi söi leipänsä marmeladin kanssa ja toinen juuston kera ja kolmas eli minä maistelin molempina versioina. Leipä toimi mainiosti niin makeana kuin suolaisenakin. Kannattaa ehdottomasti kokeilla, mutta sitten päästään siihen kuuluisaan muttaan!
Pataongelma
Tämä minun keväisen värikäs pataleipä toi paljon iloa, mutta myös harmitusta. Lempipatani nimittäin itki tumman sinisiä kyyneliä uuni käyntinsä jälkeen. Mustikka värjäsi padan pohjan monesta kohtaa! Olen nyt kokeillut, astianpesuainetta, suolaa, sitruunaa, soodaa, kylmää vettä, kiehuvaa vettä, harjaa, hinkutusta, liotusta, plääh! Monta eri konstia ja patani näyttää yhä tältä, aika surkealta siis. Minulta loppuu keinot! Kaipaankin vinkkejä eli kaikki vinkit otetaan ilolla vastaan, miten padasta saisi puhtoisen.
Pataleipä (3 l pata ja yksi leipä)
7 dl vehnäjauhoja
1 tl kuivahiivaa
2 tl suolaa
3 1/2 dl n. +42 asteista vettä
1 dl mustikoita
1/2 dl pähkinöitä murskattuna
1/2 dl rusinoita (keltaisia tai ruskeita)
Sekoita kuivat aineet isossa kulhossa ja lisää n. + 42 asteinen vesi.
Sekoita nopeasti (älä vaivaa). Lisää mustikat, rusinat ja pähkinärouhe. Sekoita uudelleen pikaisesti.
Peitä kulho tiiviisti tuorekelmulla ja anna taikinan levätä huoneenlämmössä ilman vetoa noin 12-18 tuntia.
Ripottele jauhoja reilusti alustalle ja kaada taikina päälle.
Pyöräytä taikina nopeasti palloksi, älä vaivaa. Ettei taikana lässähdä ja mustikat rikkoudu.
Jätä kohoamaan liinan alle vedottomaan paikkaan vielä 30 minuutiksi.
Nosta pata kylmään uuniin ja lämmitä se 225-asteeseeen. Anna padan lämmetä uunissa puoli tuntia.
Ota pata uunista ja nosta varoen taikina pataan. Nosta padan kansi päälle ja laita pata takaisin uuniin.
Paista leipää puolituntia, ota kansi pois ja jatka paistamista vielä 15 minuuttia.
Anna hieman jäähtyä ja nosta leipä padasta. Nauti voin tai marmeladin kera.