Niin kouhkea ja tasaisen kaunis taikina, melkeinpä täydellinen! Näin siis totesin kuin laitoin elämäni ensimmäistä tulevaa gluteenitonta kakkupohjaa uuniin. Kaikki näytti niin hyvältä ja taisin jo myhäillä tyytyväisyyttäni siinä vaiheessa. Juupa juu, ei olisi kannattanut. Lopputulos nimittäin oli jotain muuta, kuten kuvasta saattaa joku huomata. Kuka käskee laittamaan 6 munan kakkutaikinan neljän munan vuokaan? No minä, tietenkin. Joku ajatuskatkoshan siinä kävi illan tohinoissa ja lopputulos oli varsin rönsyilevä! Uunista en viitsi edes mainita, se oli kuin sokeripommin jäljiltä.
Ei auttanut kun alkaa uudelleen vatkauspuuhiin, voidella hieman suurempi vuoka ja pitää peukkuja pystyssä, jotta kakkupohja onnistuisi. Kävin kurkkimassa likaista uuniani varmaan viiden minuutin välein ja taikina kohosi minuutti minuutilta enemmän. Tuskahiki otsella, kellon ollessa sata, olin varma uudesta epäonnistumisestani. Mutta yllätys oli suuri! Ihan paras ja melkeinpä täydellinen kakkupohja tuli melkein fanfaarien saattelemana pöydälle jäähtymään. Niin kuohkea, niin herkullinen.
Eli tässä se nyt olisi, paras gluteeniton kakkupohja. Ainakin minun mielestä. Kiitos tästä kuuluu myös ystävälleni, joka antoi hyviä vinkkejä pohjan tekoon!
Gluteeniton kakkupohja
6 kananmunaa
3 dl sokeria
11/2 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 1/2 dl perunajauhoja
11/2 tl leivinjauhetta
Voitele kakkuvuoka ja jauhota vuoka gluteenittomalla jauhoseoksella.
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Yhdistä kuiva-aineet. Lisää ne siivilän läpi pienissä erissä, varovasti taikinaa sekoittaen.
Laita uuniin alatasolle 175 asteeseen noin 35-45 minuuttiksi, uunista riippuen
Kumoa kakku hieman jäähtyneenä. Jäähdytä kokonaan ja leikkaa kerrokset.
Kostut sekä täytä kakku mieleisellä täytteellä!